Sijoittajat ovat tulleet kuuntelemaan Marilyn-musikaalin lukuharjoitusta, mutta tiedossa on ongelma. Shown uusi tähti, Rebecca Duvall, on jäänyt jumiin Kuubaan, joten harjoituksissa ei päästä eteenpäin. Derek päättää virallisesti pyytää Karenin sijaiseksi.
Ivy kuulee Karenin hyvät uutiset ja tulee entistäkin surullisemmaksi. Hän on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rooli kuuluisi todella hänelle.

Tomin ja Johnin orastava parisuhde alkaa rakoilla, kun mustasukkaisuus nostaa päätään. Sam ja Tom ovat lähentymässä liikaa, ja John huomaa miesten välisen kemian.
Ivy laulaa Kelly Clarksonin Breakaway-kappaleen ja saa itsevarmuutta. Hän päättää taistella tiensä takaisin produktioon. Myöhemmin Ivy yllättää kuorolaiset saapumalla töidenjälkeisille drinkeille. Hän onnittelee Karenia niin iloisesti, että tämä alkaa pohtia onko hän vilpitön.
Musikaaliharjoitukset eivät ota onnistuakseen ja Derek pistää Karenin matalaksi. Itkun partaalla oleva Karen alkaa pelätä, ettei onnistu ikinä roolissa. Poikaystävä Dev raivostuu Karenin paljastettua, että Derek lähenteli häntä ensimmäisen tapaamisen aikana. Karen ei kuitenkaan tiedä, että Dev flirttailee töissä RJ:n kanssa.
Sijoittajat vaativat Eileenilta vastauksia ja tietoja Rebecca Duvallista. Baarimikko kuuntelee Eileenin huolia ja Nick yllättää Eileenin sanomalla, että hän saattaa löytää sijoittajan musikaaliin, joka voisi kattaa kaikki kulut.



