Legendaarinen basisti joutui antamaan periksi sairaudelle.
Sleepy Sleepers -yhtyeessä vuosina 1975–1985 soittanut basisti Kari "Pitkä" Lehtinen kuoli tänään maanantaina aikaisin aamulla vaikeaan sairauteen. Hän oli kuollessaan 68-vuotias. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
– Kari kuoli raskaan sairauden murtamana. Olin hänen kanssaan viimeiset yöt, ja hän sai sellaista lääkitystä, ettei joutunut kärsimään, Lehtisen vaimo Tuija Ruokokoski-Lehtinen kertoo MTV.fille.
Sleepy Sleepersin lisäksi pitkän muusikkouran tehnyt Lehtinen oli mukana perustamassa The Charlies -yhtyettä 1960-luvulla ja soitti myös muun muassa Turo's Hevi Geessä.
Lehtistä jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa ja tämän lapset, sekä oma poika perheineen.
– Sekä tietysti koko suomalainen rock-kansa, Ruokokoski-Lehtinen lisää.
(MTV VIIHDE)