USA 2005. Ohjaus: Iain Softley. Käsikirjoitus: Ehren Kruger. Tuotanto: Daniel Bobker, Michael Shamberg, Iain Softley. Kuvaus: Daniel Mindel. Leikkaus: Joe Hutshing. Pääosissa: Kate Hudson, Gena Rowlands, John Hurt, Peter Sarsgaard, Joy Bryant, Maxine Barnett, Fahnlohnee R. Harris, Marion Zinser, Ronald McCall, Jeryl Prescott. Kesto: 104 min.
Iain Softleyn ohjaama tuore jännitysmysteeri johdattaa katsojat harvoin elokuvissa nähtävään mutta kauhuvärisyttelyyn täydellisesti soveltuvaan miljööseen: New Orleansin ja Louisianan syville suistomaille, sinne missä hampaattomat banjonsoittajat rämpyttävät ja erilaiset taikauskomukset elävät vahvana. Persoonallisen miljöönsä, kelpo näyttelijöidensä ja muutaman oivallisen koukkunsa ansiosta The Skeleton Key onkin aivan mukiinmenevää tavaraa, viihdyttävää ja sopivasti pelottavaa. Elokuva myös paljastaa, että hoodoo eli mustien taikarituaalit on eri asia kuin uskonto voodoo, jonka saloihin on kurkisteltu monissa enemmän tai vähemmän tökeröissä b-jännäreissä.
Kuka teki hoodoo? joutuu nuori sairaanhoitaja Caroline Ellis (Kate Hudson) kysymään päädyttyään vanhan invalidin Ben Devereaux’n (John Hurt) saattohoitajaksi pelottavaan talonrähjään. Orvoksi jäänyt ja isäkompleksia kantava Caroline ei ole tottunut vähästä säikkymään, mutta hänenkin hermonsa joutuvat koetukselle kun kummitukset rymistelevät ullakolla ja ilmapiiri muuttuu yhä painostavammaksi. Talon ärhäkkä emäntä, vähintäänkin eksentrinen Violet Devereaux (Gena Rowlands), antaa nuorelle naiselle talon yleisavaimen, joka sopii kaikkiin oviin – paitsi yhteen. Sen takaa alkaakin paljastua paikallishistoria karmivimmillaan: orjien lynkkauksia ja hoodoo-taikoja, kirouksia ja kostorituaaleja. Mutta miksi talossa ei saa pitää peilejä? Mikä on pyörätuoliin sidotun ja puhekyvyttömän Benin ja hänen vihamielisen vaimonsa salaisuus? Entä miten outoihin tapahtumiin liittyy perhettä auttava asianajaja Luke (Peter Sarsgaard)?
Iain Softley (Kyyhkyn siivet, K-PAX) kuljettaa Ehren Krugerin käsikirjoittamaa kauhutarinaa varmaotteisesti – tai pahimmillaan rutinoituneesti, mitä lajityypille ominainen jatkuva jännitysmusiikin käyttö korostaa. Joskus pelkkä hiljaisuus olisi paljon tehokkaampaa. New Orleans, sekä pimeä suoseutu että jazzin tahdittama vauhtikaupunki, herää kuitenkin intensiivisenä eloon, jännite säilyy tahtiaan kiihdyttävässä kissa ja hiiri -leikissä eikä kukaan ole lopulta sitä miltä näyttää.
Tarpeellisena vastapainona yliluonnollisuuksille toimii tomera Kate Hudson. Naisessa on aimo annos Hollywood-prinsessoille epätyypillistä maanläheisyyttä, ja hänen roolinsakin on kerrankin kirjoitettu fiksuksi ja särmikkääksi. Voimakasta persoonallisuutta tarvitaan, kun vastanäyttelijänä on väkevä Gena Rowlands: viime vuosina yhä tyhjänpäiväisempiin höpötyksiin päätynyt loistoveteraani saa nyt herkutella pimeillä puolillaan oikein olan takaa, mustan huumorin säestyksellä. Huumoria – tai lajityyppiin liittyvää itseironiaa – olisi nokkelassa säikyttelyssä saanut viedä pitemmällekin. Onneksi villi loppukoukku yllättää iloisesti.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Buena Vista