Sipilä: Esitystä perheenyhdistämisestä ehditään vielä muokata
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituksen esitys perheenyhdistämisestä voi vielä muuttua.
Sipilä arvelee, että koko hallitus saattaa olla sitä mieltä, että esitys on liian tiukka Suomen kansalaisten osalta.
– Se voi olla jopa koko hallituksen tulkinta. Katsotaan nyt miten käy, Sipilä sanoi.
Hallituspuolueiden edustajat ovat jo kritisoineet esitystä, jonka mukaan suomalaisella pitäisi jäädä käteen verojen jälkeen kuukaudessa 2600 euroa, jotta hän saisi puolisonsa ja kaksi lastaan EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen.
Hallituksen esitys tulee lausuntokierrokselta perjantaina.
– Kun esitys jätetään, siitä ehditään muokata hyvä, ja tämäkin näkökulma on siinä hyvässä asennossa, Sipilä sanoi.
Uusimmat
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:02
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Fernando Alonso haastaa Max Verstappenia – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
13:48
Karhu hyökkäsi kohti juoksulenkillä ollutta suomalaisurheilijaa – ojan pohjalla mieleen hiipi pelko kuolemasta: "Tunsin haistelun jaloissani"
-
Lataa lisää