Sinkkunaisen seksitunnustukset

- Joskus aamulla iskee morkkis, jos en pidä tyypistä. Itse seksi ei ole koskaan kaduttanut,Elina, 26, kertoo yhden illan suhteistaan. Kuivan kauden päätyttyä salainen puutarha on kokenut mullistuksen.

Elina pudistaa nauraen päätään, kun kuluneen vuosipuoliskon kartoitus lähenee loppuaan. Tahti yllättää, vaikka valinta on tehty tietoisesti - vertailukohtana kun ovat pitkät selibaattikaudet ja vaikeasti tavoiteltavan sinkun hiljaiselo. Arvioidut viisitoista seksikumppania on löydetty ravintolasta yksinkertaisella reseptillä: Elina lähtee silmäpeliin, mutta antaa miehen hoitaa lähestymisen. Valomerkin aikaan yhteinen menosuunta on jo lähes varma, mutta illasta riippuen Elina osaa kotiinsa yksinkin.

Puutarhan portinvartijat

Elina ei tunne seksin, kuten aiemmin sen puuttumisenkaan, ohjailevan elämäänsä: Jopa kahden ja puolen vuoden mittainen selibaatti kului kivuttomasti. Kun tilanne nyt on toinen ja sellaisenaan tyydyttävä, hän ei näe syytä palata menneeseen. - Miksi säästelisin itseäni?

Esimakua erotiikasta Elina sai teini-iässä, mutta seuraavat askelmat antoivat odottaa itseään. Miehen tie Elinan syliin ja sydämeen oli vuodesta toiseen täynnä esteitä: Siitä huolehtivat muun muassa lemmikkieläinten hankkiminen, homoystävien valikoimat illanviettopaikat, tiivis suhde miespuoliseen ystävään ja lisääntyneet työtehtävät. Ystävien kautta ja netistä löytyi satunnaisia seuralaisia, mutta ne olivat lähinnä välimerkkejä pitkissä, hiljaisissa kausissa.

Kevät sekoittaa pään

Varsinainen käännekohta hiljaiselossa tapahtui viime keväänä, jolloin luonnon heräämistä mukaillut Elina haki vaihtelua ulkonäköönsä. Uudistunut, tyytyväisyyttä säteilevä nainen sai seuraa jo samana iltana, eivätkä tapaamiset päättyneet yhteen yöhön. Hormonien hyrrätessä olemus hehkui ja mieliala koheni. Ensimmäinen tuttavuus hiipui, mutta Elinan sisällä oli juuri roihahtanut. Sytykkeistä huolehtiminen tuntui tuolloin mieluisimmalta vaihtoehdolta. - Ehkä joku on kokenut tämän teininä, minulla se kausi on nyt. Vanhempana osaa ainakin käyttää paremmin harkintaa ja etsiä nautintoa, kun ei ole näyttämisen paineita, hän punnitsee.

Tarhurien sisäänmarssi

Mukavan asennon makuuhuoneessa ovat ottaneet muun muassa lääkäri, rakennusmies, valokuvaaja ja analyytikko. Näytteitä on Suomen lisäksi saatu myös esimerkiksi ranskalaisesta, brittiläisestä ja nigerialaisesta rakastelutaidosta. Usein yöllisten tuttavuuksien parhaat hetket sijoittuvat aamuyöhön ja aamuun; toisen kainalossa nukahtamiseen, kiireettömään aamukuherteluun ja aamiaishetkien juttutuokioihin. Uusi päivä on armollinen tilaisuus myös niille, jotka eivät yöllä syystä tai toisesta päässeet parhaimpaan kuntoonsa.

Vaikka kemioissa ja tyyleissä onkin ollut eroja, suoranaisia pettymyksiä ei ole tullut lainkaan. Myös vaaratilanteilta Elina on välttynyt, vaikka näkikin kerran parhaaksi perääntyä erikoiselta vaikuttaneen miehen luota. - Kavereiden kanssa on sovittu, että ilmoitellaan paremmin, missä mennään. Joskus olen ollut tyhmänrohkea, Elina myöntää. - Hulluimmat tyypit olen silti tavannut nettitreffeillä. Kokeilunhaluisten toiveisiin Elina vastaa oman uteliaisuutensa rajoissa, mutta seksin suojaamisessa ei ole liikkumavaraa. Ilman sitä ei tule muutakaan.

Kukoistava nautinto

Elina näkee virinneen seksielämän vaikutukset itsessään monin tavoin. - Enää en ajattele niin paljon, miltä näytän sängyssä. Itsevarmuus on noussut, ja olen työelämässäkin rennompi miesten kanssa, hän summaa.

Myös naisen aseet ovat nyt tukevammin hallussa.Kun itsetarkkailusta on siirtynyt nautinnon etsimiseen, vaihtuvista yövieraista löytyy puolensa. -Tutun kanssa seksi on nautinnollisempaa, mutta vieraan kanssa voi olla tosi estoton. Elina ei ujostele ohjailla tai pyytää hienovaraisesti, mutta tietty karsinta on tehty jo etukäteen. - Mitään nyt naidaan -tyyppejä minulla ei ole edes ollut.

Asiattomilta pääsy kielletty?

Tarkoituksellisesti Elina ei väistä seurustelusuhdetta, jos sellainen olisi syntymässä. Myös vakituinen seksikumppani on käynyt mielessä. - Kai etsin yhden illan jutuista myös suhdetta, mutta seksi ja läheisyydentarve ovat yleisimmät syyt. Joskus molemminpuolinen kiinnostus on ilmeistä, ja kohtaaminen on johtanut pitempään tapailuun. Elina tekee kuitenkin selväksi, ettei yksi yö ole sitoumus mihinkään. Yhteystietoja voi vaihtaa, mutta niitä ei vaadita. Hitaanlaisesti ihastuva Elina huomaakin silloin tällöin kulkevansa kaupungilla tuttujen kasvojen toivossa.

Tällä hetkellä ylimääräinen liikenne on kuitenkin ohjattu pois puutarhan porteilta: Elinan mielessä ja vuoteessa pyörii vain yksi mies. Tuttavuuden edetessä öitä on vietetty myös jutellen ja lähekkäin nukkuen. Yksikin tekstiviesti, tai sen odottaminen, voi saada työpäivän raiteiltaan. Onko villi ja vapaa Elina saatu kiikkiin? - Olen yhden miehen nainen, hän toteaa epäröimättä. Haluan katsoa, mihin tämä johtaa.

Teksti:Henna-Leena Kallio

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat