Simo Lipsanen ei ponkaissut loppukilpailuun – karsinnassa omituinen tilanne, järjestelmä petti

Simo Lipsanen ei edennyt kolmiloikan loppukilpailuun. Lipsasen paras kantoi karsinnassa 15,93 ja suomalainen jäi sijalle 17.

Lipsasen ensimmäinen ponkaisu kantoi 15,79. Toisella yrityksellään hän ei saanut tulosta. Viimeisellä Lipsanen venytti parhaansa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt.

Lipsaselle kausi on ollut haastava. Kauden paras on kantanut ulkoradoilla tulokseen 16,59. Vielä Kalevan kisoissa reilu viikko sitten Lipsanen hyppäsi tuloksen 16,24, millä finaalipaikka olisi irronnut.

Kolmiloikan karsinta oli heikkotasoinen. Viimeinen finaaliin päässyt urheilija oli Ruotsin Jesper Hellström, joka hyppäsi 16,07.

Kolmiloikan karsinnassa nähtiin eriskummallinen tilanne, kun Italian Tobia Bocchi loikkasi toisellaan lähelle 17 metrin viivaa. Tulosmonitori näytti välittömästi hypyn jälkeen punaista sen merkiksi, että hyppy olisi ollut yliastuttu.

Italialainen ei ollut uskoa silmiään, sillä ponnistus näytti lähtevän kaukaa lankun takaa. Kuvanauha suorituksesta osoitti, että automaattinen järjestelmä oli väärässä, eikä hyppy ollut lähellekään yliastuttua. Hetken kuluttua italialaiselle saatiin tulos 16,84, ja mies oli helpottunut. Bocchi eteni lopulta heittämällä kolmiloikan loppukilpailuun.

Kolmiloikan karsinnan voitti ylivoimaisesti Portugalin Pedro Pichardo tuloksella 17,36.

Lue myös:

    Uusimmat