Sihvonen: Kehutaanpa oikeaa kohdetta! Nuorten Leijonien sensaatio ei ollut Raimo Helmisen tuotos

RAPORTTI: Nuorilta Leijonilta jättiyllätys: Mestarisuosikki USA kumoon, mitalipelit kutsuvat!

Sanon tämän suoraan: päävalmentaja Raimo Helmisen Nuoret Leijonat siirtyi puolivälieräottelussa USA:ta vastaan lohkovaiheen läpsyttelystä pelikirjalätkään. Suomi pelasi – kuten C Moren asiantuntija Karri Kivi pyysi – tiiviin viisikon peliä, jossa pelaajat sijoittuvat lähelle toisiaan, toinen toisensa turvaksi.

Päävalmentaja Helminen pohdiskeli solmukohtaottelun alla sitä, että miten vauhdikas USA saadaan pysäytettyä kaukalon eri osa-alueilla. Helminen rakenteli taktisia lisämausteita Nuorten Leijonien pelaamiseen.

Kerron seuraavassa esimerkein, mikä muuttui aiempaan nähden.

Ensimmäinen erä. Suomen joukkue ei lähtenyt puskemaan nopeita ja hidastuvia, alivoimaisia hyökkäyksiä USA:n träppiä vastaan, vaan peli pysäytettiin joko oman maalin taakse tai oman maalin eteen. Siitä kerättiin oma viisikko kasaan ja lähdettiin erilaisin kontrollilähdöin – jopa klassisia viivelähtöjä käyttäen – rakentamaan hyökkäyksiä lyhyin syötöin. Seuraukset: sekä mahdollisuus prässätä tiiviillä viisikolla että mahdollisuus pitkän hyökkäyspelin jälkeen jatkopelaamiseen. Tai sitten niin, että kaikki pelaajat vetäytyivät yhdessä pelin alle.

Toinen erä. Nuoret Leijonat pelasi hieman samoin kuin Jukka Jalosen Leijonat toisen erän: nopeasti peliä pystyyn kääntäen – eli liki yhden hyökkäysrytmin yllätyslätkää. Ja ilmankos USA pääsikin heti hieman niskan päälle. Tätä toisen erän koohotusta en pidä korkeassa arvossa. Näyttää, että vastustajat ympäri maailman osaavat jo varautua siihen. Vaan yhtä kaikki: tämäkin oli osoitus siitä, kuinka taktisesti laajaan repertuaariin nuoret suomalaiset pelaajat kykenevät kesken kovimman mahdollisen paikan nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa, kun peli on 0-0.

Kolmas erä. Pelin ratkaisu nähdään ylivoimapelissä. Tähän mennessä Suomen paras pelaaja koko turnauksessa, Kristian Tanus, katsoo toiseen suuntaan – ja syöttää toiseen: fantastinen kuvio. Joonas Oden viimeistelee upealla laukauksella, pehmeästi raapaisten, suoraan syötöstä vasempaan yläkulmaan. Voittomaali, 1-0.

Ja millä pieteetillä Nuoret Leijonat suojelikaan noin 15 minuuttia johtoaan aina pelin loppuun asti. Analyytikonkin sydän läikehti tyytyväisyydestä, kun Suomi sulki keskustan ensimmäistä kertaa koko turnauksen aikana ohjelmallisilla trap-pelaamisilla prässin sijaan. USA:n kiri jäi täydellisesti piippuun. Ja maalin suulla huikea Justus Annunen hoiti loput.

Kehujen ohjaus

Jaksan hämmästellä suomalaisten jääkiekkoilijoiden nykykykyä adaptoitua pelaamaan Meidän pelin pelikirjalätkää.

Raimo Helminen, valmentajaesikuntineen, oli onnistunut tähän mennessä korkeintaan välttävästi omassa ruudussaan. Nuorten Leijonien olisi pitänyt pelata jo neljässä ensimmäisessä lohkovaiheen ottelussaan tämän suuntaisesti, mitä nyt nähtiin USA-pelissä. Tämä hieno joukkue on menettänyt liikaa tilaisuuksia kultivoida sitä kaikkea, mitä kultivoitavissa on.

Toki annan Helmiselle ja kumppaneille kiitostakin siitä, että näin kovaan paikkaan joukkue esitti näin kovan suorituksen. Mutta silti ajattelen niin, että tässä kohtaa suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti ja dna pelastivat ja antoivat enemmän Helmiselle ja valmennustiimille kuin Helminen ja valmennustiimi antoivat suomalaisen jääkiekkoilun kakkoslippulaivalle eli Nuorille Leijonille.

Se, miten nuoret pelaajat – nämä Nuoret Leijonat – pelasivat USA:ta vastaan tiukimmassa mahdollisessa paikassa, on jotain urheiluelämää suurempaa. Tapahtumat jäällä ovat seurausta koko jääkiekkoyhteisömme omintakeisesta jutusta. Kun Helminen sitten lopulta pyysi tai vaati, miten vain, pelaajiaan pelaamaan pelikirjalätkää USA:ta vastaan, siinä ei ollut mitään uutta ja outoa yhdellekään pelaajalle. Siellä laitettiin vain tutut Suomi-lätkätalkoot pystyyn – yhteistyön jääkiekon merkeissä.