Britannia 2011. Ohjaus: Steve McQueen. Käsikirjoitus: Abi Morgan, Steve McQueen. Tuotanto: Iain Canning, Emile Sherman. Kuvaus: Sean Bobbitt. Leikkaus: Joe Walker. Musiikki: Harry Escott. Pääosissa: Michael Fassbender, Carey Mulligan, James Badge Dale, Nicole Beharie. Kesto: 101 min.
Brandon (Michael Fassbender) on seksiaddikti, jonka arki on pelkkää pornoa, runkkausta ja maksullista seksiä. Töissä käynti on tylsää pakkopullaa, eikä miehen kotielämä vaikuta yhtään sen merkityksellisemmältä. Ihmissuhteita hänellä ei ole, ellei sellaiseksi lasketa ryypiskelyä pomon kanssa.
Kun Brandonin moniongelmainen pikkusisko Sissy (Carey Mulligan) muuttaa lupaa kysymättä veljen luo asumaan, alkaa miehen monotoninen tasapaino järkkyä. Pian ollaan kohtalokkaaksi käyvällä törmäyskurssilla. Jokin mättää molempia pahasti.
Shame on kuvaus kahdesta yksinäisestä sielusta, jotka sattuvat olemaan sisaruksia. Yhtäläisyyksiä tai yhteyttä heidän väliltään on vaikea tavoittaa. Jossain taustalla kangastelee perhetrauma jos toinenkin, mutta niihin elokuva ei välitä paneutua.
Steve McQueenin ohjaama Shame on liian ihastunut olemaan ”uskalias” ja ”paljas” elokuva. Suomeksi sanottuna leffassa näkyy sukuelimiä ja suoraa toimintaa vailla emootion häivää. Taide-elokuvaksi Shamen tunnistaa kolean kliinisistä kohtauksista, joiden taustalla soi yhtä kunnianhimoinen musiikki.
Shame on viime syksyn festivaalikierroksella ennätetty jo kehua taivaisiin. Ylisanoihin ei elokuvan jälkeen ole silti syytä sortua. Shame ei teatterista poistumisen jälkeen enää väijy mielessä niin kuin aidosti väkevät elokuvat tekevät.
McQueen ja häntä käsikirjoituksen teossa kompannut Abi Morgan tyytyvät tyhjään estetisointiin ja tyylittelyyn, mikä ei riitä reilun puolitoistatuntisen sisällöksi. Kokonaisuudessa on huomattavan paljon tyhjäkäyntiä, päämäärätöntä ja löysää haahuilua, jonka pointti olisi tullut selväksi huomattavasti vähemmälläkin.
Michael Fassbender ja Carey Mulligan ovat elokuvan selvät valopilkut. Ilman heidän tinkimätöntä panostaan Shame saattaisi olla suorastaan sietämätön elokuva.
Fassbender ei ole pelkkä tunnevammainen panokone vaan oman pakkomielteensä rampauttama, hädin tuskin elävä ihmisraunio. Mulliganin vereslihainen tulkinta New York, New York -ikivihreästä on häkellyttävä avaus hänen henkilöhahmonsa myllerrettyyn psyykeen.
Seksi-teema vetää aina yleisöä, ja epäilemättä niin tapahtuu myös Shamen kohdalla. Jenkeissä McQueenin tutkielma kohahduttaa varmasti, mutta eurooppalaisen katsojan luulisi jo tottuneen tämäntyyppiseen arthouse-paneskeluun. Ei tässä ainakaan mitään uusia rajoja rikota.
Teksti: Outi Heiskanen