Sevastopolin sataman tuhoista leviää hurjaa videomateriaalia – Pekka Toverilta karu arvio Venäjän laivastosta: "Alkaa olemaan taputeltu"

Droneiskut Mustanmeren laivastoon ovat aiheuttaneet vahinkoa Venäjälle.

BBC kirjoittaa ainakin yhden laivan vahingoittuneen, Ria Novosti kertoo Expressenin mukaan kahdesta vahingoittuneesta laivasta. 

Venäjän puolustusministeriö syytti samassa yhteydessä Britanniaa iskussa auttamisesta. Venäjä kertoi aiemmin torjuneensa hyökkäyksen Mustallamerellä. 

Sevastopolin satama on suljettu toistaiseksi. Ukraina ei ole toistaiseksi kommentoinut Sevastopolin tapahtumia.

Videomateriaalia valtavasta räjähdyksestä

Sevastopolin tapahtumista liikkuu tällä hetkellä valtavasti videomateriaalia, joiden väitetään näyttävän Ukrainan armeijan Sevastopoliin kohdistamat drone-iskut.

Uutistoimisto Reuters on julkaissut videon, jolla Sevastopolin satamasta nousee savupilvi droneiskujen jälkeen. Video katsottavissa yläpuolelta.

Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja Anton Gerashchenko jakoi Twitterissä videon, jossa näkyy valtava räjähdys Sevastopolin sataman lähistöllä. Geraschenkon mukaan räjähdyksessä olisi vaurioitunut yksi fregatti sekä yksi maihinnousualus.

Kenraalimajuri evp. Pekka Toveri kommentoi Twitterissä videota ja sitä, että räjähdyksellä voi olla tällä hetkellä isoja vaikutuksia Venäjän laivaston toimintaan.

– Vahvistusta odotellessa. Mutta jos totta, alkaa Venäjän Mustanmeren laivaston tukeutuminen Krimille olemaan taputeltu, Toveri kirjoittaa Twitterissä

Lue myös:

    Uusimmat