Helsingin koronainfo: Pormestari Vartiainen ryöpytti hallitusta – lasten harrastustoiminta saa jatkua

Helsingin kaupunki kertoi tänään koronatilanteestaan. Lue hetki hetkeltä -seuranta artikkelin alaosasta.

Tilaisuudessa pormestari Juhana Vartiainen ja sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen kertoivat, että tartuntoja todetaan nyt ennätysmääriä. Lisäksi sairaalahoidon kuormitus on suurta, mutta tehohoidon tarve ei ole merkittävästi lisääntynyt. 

– Emme vielä tiedä, milloin tautipiikki saavutetaan, sanoi Vartiainen. 

HUS-alueella lasten ja nuorten eli vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden harrastustoiminta saa toistaiseksi jatkua. 

Hallituksen koronaryhmä on suosittanut myös nuorten harrastustoiminnan keskeyttämistä. Tätä pormestari Vartiaisen mukaan käsitellään huomenna pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä.

Helsinki aloittaa myös 1–5-luokkalaisten koronarokotukset kouluissa ensi viikolla.

Lisäksi Vartiainen ryöpytti kovin sanoin hallitusta ja vaati lisätoimia, sillä alueilla on otettu jo käyttöön kaikki toimet. 

– Hätäjarrusta on vedetty, mutta uusia keinoja on vähän. 

Hän myös vaati lainsäädäntöä ajantasalle. Esimerkiksi koronapassi pitäisi hänen mukaansa säätää rokotepassiksi. 

Kaupunki ohjeisti myös uusista koronatestikäytänteistä.

  • Hakeudu koronatestiin vain, jos kuulut vakavan taudin riskiryhmään, olet raskaana, olet rokottamaton etkä ole sairastanut tautia, työskentelet sote-alalla tai terveydenhuollon työntekijä on ohjeistanut.
  • Jos saat tiedon positiivisen koronatestistä, ilmoita itse altistuneille, eli niille, joiden kanssa olet ollut tekemisissä kaksi vuorokautta ennen oireiden alkua. Altistuneita suositellaan välttämään kontakteja viiden päivän ajan.

Massakaranteeneista luovutaan

Aiemmin tänään Helsinki tiedotti, että jatkossa tartuntojen jäljitystyötä tehdään vain vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä.

Muissa tilanteissa kuten perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Heitä neuvotaan olemaan vapaaehtoisesti kotona.

Helsinki haluaa siirtyä myös normaaleihin sairauslomakäytäntöihin koronan kanssa. Nyt tartuntatautipäivärahaa saadakseen tarvitsee virallisen positiivisen testituloksen ja karanteeni- tai eristyspäätöksen.

– Jälkikäteen tehdyn hallintopäätöksen käytännön merkitys on usein lähinnä tartuntatautipäivärahan maksaminen työantajalle, kaupunki viittaa tiedotteessaan karanteenipäätöksin.

Helsinki siis alkaa toimia koronan kanssa samoilla käytännöillä, kuten esimerkiksi flunssan suhteen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pitänyt yhtenä testauksen ja jäljittämisen ylläpitämisen perusteena juuri tartuntatautipäivärahaa. Helsinki perustaa toimensa muun muassa THL:n lausuntoihin. 

Hetki hetkeltä -seuranta:

15.05 Tilaisuus ja sen myötä myös seuranta päättyy. 

15.03 Liikuntatiloja voi käyttää lasten ja nuorten harrastuksiin sekä esimerkiksi kuntoutuksiin. Vuonna 2003 syntyneiden ja nuorempien harrastustoiminta saa jatkua.

– Tilannetta arvioidaan jatkuvasti.

Hallituksen koronaryhmä on suosittanut myös nuorten harrastusten keskeyttämistä. Tätä Vartiaisen mukaan käsitellään huomenna pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä.

15.01 Vartianen arvostelee hallitusta myös testaus-, jäljitysohjeista ja koulujen karanteeniohjeista.

– Koronapassi pitäisi uudistaa rokotepassiksi, sanoo Vartiainen.

14.59 Olemme alueilla tarkan kokonaisharkinnan perusteella ottaneet lähes kaikki keinot käyttöön, sanoo Vartiainen.

– Hätäjarrusta on vedetty, mutta uusia keinoja on vähän. 

14.54 Korontilanne on vaikea, tartuntoja on ennätysmäärä.

Rajoitustoimet voivat hämmentää. Suosituksia, päätöksiä ja linjauksia tehdään monella tasolla, kritisoi Vartiainen.

Kokonaistilanne tulisi ottaa hallituksen käsiin.

14.53 Jolkkonen lopettaa, Vartiainen aloittaa.

14.51 Helsinki aloittaa 1–5-luokkalaisten koronarokotukset kouluissa ensi viikolla.

14.50 Perusopetus ja toinen aste palasivat kouluihin. Pyritään, että lähiopetus toteutuu kevätlukukaudella. Maskeja käytettävä kolmannesta luokasta ylöspäin. Koulujen henkilökunnalla maskivelvoite.

Iltapäiväkerhot järjestetään pääosin ulkona.

14.48 Jolkkonen vetoaa:

Sosiaali- ja terveydenhuolto on nyt todella kovilla. Tarvitsemme kansalaisten kaiken tuen. Jokainen voi ottaa rokotteen ja välttää tarpeettomia fyysisiä kontakteja ja käyttää maskia.

Tässä korostuu oma vastuullinen toiminta.

14.47Sairaaloissa vierailut ovat lähes kaikissa paikoissa kiellettyjä. Saattohoidossa vierailu on sallittua.

14.44 Koulun ja opiskelijaterveydenhuollon tarkastuksia joudutaan siirtämään. Hoitajia muun muassa rokotuksissa kiinni. Myös Puolustusvoimien kutsuntatarkastuksia jää tekemättä, sanoo Jolkkonen. 

14.43 Suun terveydenhuollossa Helsinki rajoittaa kiireetöntä hoitoa. 

14.40 Uudet koronaohjeet: 

Hakeudu koronatestiin vain, jos kuulut vakavan taudin riskiryhmään, olet raskaana, olet rokottamaton etkä ole sairastanut tautia, työskentelet sote-alalla tai terveydenhuollon työntekijä on ohjeistanut.

Jos saat tiedon positiivisen koronatestistä, ilmoita itse altistuneille, eli niille, joiden kanssa olet ollut tekemisissä kaksi vuorokautta ennen oireiden alkua. Altistuneita suositellaan välttämään kontakteja viiden päivän ajan.

14.36 Tehokkain tapa estää viruksen leviämistä on jäädä lieväoireisenakin kotiin.

– Jää kotiin sairastamaan, Jolkkonen sanoo.

Jos oireet ovat vakavia, soita koronavirusneuvontaan.

14.35 Karanteenimääräykset ovat muuttuneet. Ei voida testata, jäljittää ja asettaa kaikkia karanteeniin, sanoo Jolkkonen. Helsinki ja monet muut Uudenmaan kunnat ovat luopuneet valtaosasta karanteeneista ja eristyksistä.

14.34 Herttoniemeen on avattu varasairaala terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi.

14.34 Epidemiatilanne näkyy sairaaloissa. Helsingin kaupungin sairaaloissa koronapotilaiden määrä on kasvanut paljon. Tehohoidossa ei ole merkittävää kasvua.

14.32 Tartuntamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. 1000–2000 tartuntaa päivässä Helsingissä. Kaikkia oireisia ei voida testata. Todelliset tartuntamäärät ovat huomattavasti enemmän, sanoo Jolkkonen.

14.30 Tilaisuus alkaa

Lue myös:

    Uusimmat