Sensaatiomainen Zlatan! Sitkeän koronaviruksen sairastanut Ibrahimovic palasi Milanon herraksi

Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic, 39, palasi ryminällä saamansa koronavirustartunnan aiheuttamalta pelitauolta jalkapallon Serie A:ssa lauantaina. Ibrahimovic iski AC Milanille kaksi maalia, kun joukkue voitti Internazionalen paikallisottelussa 2-1. 

Ensimmäisen kerran sitten syyskuun 21. päivän pelannut Ibrahimovic osui 12. ja 16. peliminuutilla. Ensimmäisen maalin hän pommitti epäonnistuneen rangaistuspotkunsa jatkopallosta ja toisen Rafael Leaon upeasta keskityksestä. 

Internazionalen kavennuksen teki Romelu Lukaku 28. minuutilla. 

Ibrahimovicin koronatartunnasta tiedotettiin 24. syyskuuta. Hänellä todettiin testeissä tartunta vielä kaksi viikkoa myöhemmin.  

AC Milan johtaa Serie A:ta puhtaalla neljän ottelun saldolla (12 pistettä). Internazionale on kerännyt seitsemän pinnaa. 

Lue myös:

    Uusimmat