Maahanmuuton kustannuksia koskevan selvityksen valmistuminen ja julkaisu venyy edelleen, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan.
Hallitusohjelmassa mainitun selvityksen oli alun perin määrä olla valmis toukokuussa. Heinäkuussa sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrottiin, että selvitys julkaistaan aikaisintaan syyskuun lopulla.
Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastajan Jere Päivisen mukaan selvityksen valmistumisen ja julkaisemisen ajankohdasta ei ole minkäänlaista tietoa.
– Prosessi on edelleen käynnissä ja menee eteenpäin, Päivinen sanoi.
Päivisen mukaan selvityksen viivästymiselle ei ole mitään yksittäistä syytä.
Lykkäyksistä huolimatta Päivinen ei usko, että selvitys jäisi kokonaan julkaisematta.
– En usko, että sellaista tilannetta tässä kävisi, kuitenkin tässä on sen verran töitä tehty sen kanssa, Päivinen sanoo.
Perussuomalaiset halusi selvityksen maahanmuuton kustannuksista hallitusohjelmaan. Selvitys on perussuomalaisiin aiemmin kuuluneen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan vastuulla.
Mattila kuuluu nykyisin kesäkuussa perussuomalaisista irtautuneeseen Siniseen eduskuntaryhmään.