Seismologian laitos: Yhdysvaltain järistys tuli yllätyksenä

Yhdysvaltain itärannikkoa tiistaina ravisuttanut noin 6,0 magnitudin maanjäristys oli yllätys myös asiantuntijoille. Helsingin Yliopiston seismologian laitokselta sanotaan, että järistyksen sijainti oli poikkeuksellinen.

Seismologi Matti Tarvaisen mukaan todennäköisempiä maanjäristyspaikkoja löytyy Yhdysvaltain länsirannikolta. Kalifornian alue on asiantuntijoiden mukaan riskialttiimpaa järistysseutua esimerkiksi aktiivisten laattareunojen vuoksi.

– Itärannikolla ei ole ollut vuosikymmeniin vastaavanlaista järistystä. Katsoin järistyksen jälkeen tilastoja vastaavanlaisista tapauksista, mutta näin isoja järistyksiä ei ole sattunut aikoihin. Järistysten sijainnit ovat kuitenkin hyvin sattumanvaraisia, Tarvainen sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat