Sebastian Lindholmin osallistuminen Etelä-Viron ralliin päättyi lauantaiaamuna traagisesti virolaisen mieskatsojan kuolemaan.
Lindholm ja hänen kartanlukijansa Pertti Lahtinen ajoivat ulos rallin neljännellä erikoiskokeella Urvasten kunnassa Vörumaalla.
Turma sattui kilometri ennen maalia paikassa, jossa tie kaarsi vasemmalle heti hypyn jälkeen. Lindholmin auto suistui ulkokurvista oikealle mieskatsojan päälle. 35-vuotias mies oli paikalla yksin. Poliisin mukaan hän valokuvasi rallia ja oli kyykyssä ulkokurvissa.
- Hän oli liian lähellä ajorataa. Ensitietojen mukaan mies oleili katsojilta kielletyllä alueella, eikä hän totellut järjestyksenvalvojien toistuneita pyyntöjä siirtyä kauemmas, kertoo rallikilpailun lehdistökeskuksen päällikkö Marek Mäger.
Kartanlukija Lahtinen kertoi paikalliselle ralliradiolle, että Lindholm myöhästyi mutkan lukemisessa ja suistui tieltä ajovirheen takia. Lindholm itse ei lauantaina päivällä ollut tavoitettavissa.
Poliisi tutkii turmaa kuolemantuottamuksena. Poliisi kuuli Lindholmia ja Lahtista tapahtumien johdosta jo lauantaina. Lisäksi selvitetään, olivatko turvajärjestelyt riittävät.
Edellinen ralliturma kaksi vuotta sitten
Ilmoitus onnettomuudesta tuli poliisille aamukymmeneltä. Rallikisan seuraavan erikoiskokeen alku myöhästyi parikymmentä minuuttia, mutta puoliltapäivin kisa jatkui jo aikataulussa. Numerolla yksi ajaneen Lindholmin kisa kuitenkin päättyi turmaan.
Poliisin lisäksi turmaa tutkii kilpailun turvallisuuslautakunta.
Virossa ei Mägerin mukaan ole sattunut vastaavia onnettomuuksia rallikilpailujen katsojille enää vuosiin. Viimeksi rallikilpailu vaati kuolonuhrin Virossa kaksi vuotta sitten, jolloin surmansa sai Viljandin ralliin osallistunut kuljettaja.
(MTV3-STT)
Lue myös:
Viron rallin tiedottaja: Kuollut katsoja oli amatöörikuvaaja