Saudi-Arabian kruununprinssi kiistää antaneensa tappomääräyksen, mutta ottaa täyden vastuun Khashoggin murhasta – todisteet riittävät kansainväliseen tutkintaan

Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammed bin Salman on ottanut kantaa sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhaan yhdysvaltalaiskanavan haastattelussa.

Salman sanoi, ettei määrännyt Khashoggia murhattavaksi, mutta ottaa siitä vastuun.

– En missään nimessä. Se oli hirvittävä rikos. Otan kuitenkin täyden vastuun Saudi-Arabian johtajana, erityisesti kun rikoksen tekijät olivat hallinnon työntekijöitä, kruununprinssi sanoi CBS:n 60 Minuuttia -ohjelman haastattelussa.

Todisteet riittävät kansainväliseen tutkintaan

Saudi-Arabiasta kriittisesti kirjoittanut Khashoggi murhattiin julmasti viime syksynä Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa. Muun muassa YK on todennut, että prinssin kytköksistä Khashoggin murhaan on uskottavia todisteita ja todisteet riittävät siihen, että tapauksesta tulisi aloittaa kansainvälinen tutkinta.

Myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n arvion mukaan Salman voisi olla murhan tilaaja.

Saudi-Arabia on järjestäen toistanut, että murhan toteutti saudiagenttien ryhmä, joka ei toiminut kruununprinssin käskystä. Yhdysvaltalaiskanavalle asiaa kommentoinut Salman luonnehti murhaa hallinnon työntekijöiden tekemäksi virheeksi.

Khashoggin murhasta kiinni otettuna on noin kaksikymmentä epäiltyä. Heistä ainakin viittä uhkaa kuolemantuomio. Toimittajan ruumista ei ole löydetty.

"Sota Irania vastaan iskisi maailmantalouteen"

Kruununprinssi esitteli haastattelun aikana näkemyksiään myös Lähi-idän jännitteistä. Salman peräänkuulutti jämeriä toimia Irania vastaan. Saudi-Arabia ja Yhdysvallat ovat syyttäneet Irania Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin tehdyistä lennokki-iskuista.

– Jollei maailma voimakkaasti estä Iranin toimia, tilanne kärjistyy edelleen, mikä uhkaa koko maailman intressiä, Salman sanoi.

Salman kuitenkin toivoi, että ratkaisuun ei tarvittaisi asevoimia, sillä sota Lähi-idässä murjoisi koko maailmantaloutta.

– Alueella on kolmannes maailman energiavaroista, viidennes maailmankaupasta kulkee sen kautta, ja se muodostaa neljä prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Kuvittele kaikkien näiden pysähtyvän, Salman esitti.

Lue myös:

    Uusimmat