Saudi-Arabia kiistää pakolaiskritiikin – sanoo auttaneensa miljoonia syyrialaisia

Saudi-Arabia torjuu kritiikin siitä, ettei se olisi tehnyt osaansa Syyrian pakolaiskriisissä.

Kuningaskunnan lähettämän lausunnon mukaan maa on tarjonnut asuinpaikan 100 000 syyrialaiselle.  

Saudi-Arabian ulkoministeriön nimettömänä pysyttelevän virkamiehen mukaan maa ei ole halunnut kerskua auttamisellaan.

Hän sanoo, että Saudi-Arabia on tukenut miljoonia syyrialaisia pakolaisia muun muassa Jordanian ja Libanonin pakolaisleireillä antamalla noin 700 miljoonaa dollaria humanitaarista apua. 

Rikkaiden arabimaiden auttamishalu Syyrian kriisissä on kyseenalaistettu hiljattain monissa tiedotusvälineissä.

Jo keskiviikkona Yhdistyneet Arabiemiraatit julkaisi oman puolustuspuheenvuoronsa. 

Saudivirkamiehen mielestä jutuissa on ollut virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa. 

– Saudi-Arabia ei määrittele asuinpaikan saaneita syyrialaisina pakolaisiksi, vaan ihmisiksi, jotka haluavat elää täällä. Heillä on oikeus ilmaiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja työpaikkaan, virkamieslähde sanoi Saudi-Arabian uutistoimiston mukaan.  

Yksikään Persianlahden maa ei ole allekirjoittanut YK:n pakolaissopimusta, jossa määritellään valtioiden pakolaisiin liittyvät vastuut ja pakolaisten oikeudet.

Persianlahden mailla ei pakolaisvastuita  

Maat ovat vastustaneet äänekkäästi Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia ja rahoittaneet sekä aseistaneet Syyrian kapinallisryhmiä.  

Saudi-Arabia ja sen naapurimaat ovat myös liittyneet äärijärjestö Isisiä vastaan taistelevaan Yhdysvaltojen johtamaan liittoumaan.  

Lue myös:

    Uusimmat