Satavuotias Margaret oli todellinen autonainen – ajoi ja huolsi itse vuoden 1930 Packardiaan
Amerikkalaisnainen osoitti melkoista omistautumista autoilulle.
Margaret Dunning ja vuosimallin 1930 Packard 740 olivat kumpainenkin autonäyttelyiden todellisia vetonauloja. Vanha Packard oli tottakai upea ilmestys, mutta suuremman huomion keräsi satavuotias neiti Dunning kiertäessään Yhdysvaltoja autonäyttelystä ja hyväntekeväisyystapahtumasta toiseen.
Neiti Dunning kuoli viime toukokuussa kunnioitettavassa 104 vuoden iässä. Vuonna 2012 hän kävi vielä pokkaamassa palkintoja Pebble Beachin autonäyttelyssä, jossa häntä kohdeltiin kuin kuninkaallista – jopa kuninkaallisten toimesta.
– Ihmiset tulivat kaukaa katsomaan vanhaa naista, joka edelleen ajoi autoa, 12-vuotiaana ajokortin saanut Dunning kertoi The New York Timesille vuonna 2011.
Dunning asui Plymouthissa Michiganissa. Hän eli samassa talossa 13-vuotiaasta kuolemaansa asti, eikä koskaan mennyt naimisiin. Autoinnostus lienee naapurissa asuneen Ford Motor Companyn perustajan Henry Fordin ansiota, joka oli hänen vanhempiensa ystäviä ja usein illasti Dunningin perheen luona.
Vaihtoi öljytkin itse
Tämän kyseisen Packardin neiti Dunning hankki vuonna 1949. Auto ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, sillä se oli ollut yhdysvaltalaisten sotilaiden käytössä toisen maailmansodan aikana. Dunningin kertoman mukaan sotilaat käyttivät autoa tukikohdan sisällä siirtymiseen, eikä sitä oltu kohdeltu hellästi. Packard kuitenkin kunnostettiin Dunningin ystävän toimesta. Dunning kertoi Timesille vaihtavansa auton öljyt itse.
Packardin lisäksi hänen tallissaan olivat muun muassa vuoden 1931 Ford Model A sekä 1966 Cadillac DeVille. 13-vuotiaana Dunning peri isältään Ford Model T:n, jonka ohjauspyörää hän sittemmin käytti autotallinsa ovistopparina.
– Tämä on hyvää elämää ja nautin olostani, Dunning kertoi Timesille muutamaa vuotta ennen kuolemaansa.
Lähde: The New York Times
Uusimmat
-
13:08
Real Madridille jälleen kovia iskuja: Tähti huusi tuskasta kentän pinnassa
-
13:05
Kymmeniä kuoli Israelin öisissä iskuissa Gazaan, uusia iskuja myös Beirutiin – MTV seuraa
-
13:01
Bess murtui suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt syyn
-
12:34
Tyrmäävää ylivoimaa: Suomalaiskuski dominoi kisaa Yhdysvalloissa
-
12:29
Luvassa lunta yhä etelämmäksi, Lappiin jopa toistakymmentä senttiä – sitten Suomeen puskevat hurrikaanin jäänteet
-
12:16
Espoossa iso poliisioperaatio: Yksi henkilö otettu kiinni asunnosta
-
12:09
Tarkista talvirenkaasi renkaiden vaihdon yhteydessä – yksi merkintä pitää löytyä, jos haluat käyttää niitä ensi vuonnakin
-
12:00
Mustasaaren venesatamasta löytyi ruumis
-
11:45
Bussi liukasteli tieltä ulos kyljelleen Lofooteilla, poliisi julkaisi kuvan – kyydissä 55 matkustajaa
-
11:40
Näitä paikkoja suosikkinäyttelijä Esko Kovero välttelee: "Olen suojellut itseäni"
-
11:33
Trump palasi rikospaikalle: Näin riemukkaasti salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös maailman rikkain mies
-
11:17
Tulikuumaa vettä pulppusi kadulle Vantaalla, yksi loukkaantui, korjaustyöt voivat kestää iltamyöhälle
-
11:04
Kiinan Xi lähetti Kim Jong-unille ystävälliset yhteistyöterveiset
-
11:02
Skibidi? Sigma? Nuorisolla on omat Viljonsa ja Kummelinsa – ja niin sen pitääkin olla
-
10:44
"Uusi Euroopan ennätys" – yli 900 Teslaa välkytti Vermossa poikkeuksellisen valoesityksen
-
10:33
Ohikulkija löysi ruumiin ojasta Vantaalla
-
10:08
Rap-artisti Mercedes ja puoliso Janne Raninen saivat vauvan!
-
09:56
"Hengenlähtö lähellä – ei välitetä mistään": Jukan kamera tallensi, kun kuski oli ajaa hinausauton perään moottoritiellä
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja katosi Nordean pankkipalveluissa – taustalla yölliset muutostyöt
-
Lataa lisää