Aika näyttää, seuraako Jean Sarkozy, 21, presidentti-isänsä jalanjälkiä loppuun saakka. Ainakin naispuoleiset kansalaiset vaalea Jean on hurmannut, ja hänen tiensä kohti politiikan huippuvirkojakin näyttää olevan suht selvä.
Jean Sarkozyyn hullaantuneet ranskalaiset pitävät nuortamiestä "yhtä karismaattisena kuin isäänsä, mutta päätä pidempänä", brittilehti Daily Telegraph uutisoi kesäkuussa.
Jean-pojan on myös naureskeltu olevan isänsä lailla nopea liikkeissään, niin politiikassa kuin yksityiselämässäänkin: hän kihlasi perijätärtyttöystävänsä Jessica Sebaounin lähes yhtä nopeasti kuin isä-Sarkozy solmi avioliittonsa Carla Brunin kanssa.
Jean Sarkozylle kuuluisa sukunimi on ollut hyödyksi, ja hän ottaakin siitä kaiken irti. Jean asettui esimerkiksi helmikuussa ehdolle Pariisin kaupunginosan vaaleissa Hauts-de-Seinessa. Nicolas Sarkozy hoiti kyseisen kaupunginosan pormestarin virkaa vuosina 1983-2002.
– Tämä ei ole nimitys, tämä on ehdokkuus, Jean Sarkozy korosti tuolloin Le Figarolle antamassaan haastattelussa, ja kertoi isänsä kannustaneen häntä hakemaan virkaa.
Näyttelemistä harrastavan, Sorbonnen yliopistossa lakia opiskelevan Sarko juniorin puhtoisen pojan imago tosin sai viime vuoden loppupuolella ikävän kolauksen, kun eräs algerialaissyntyinen autoilija haastoi Jeanin oikeuteen ja syytti tätä Bemarinsa kolhimisesta skootterillaan Pariisin Concorde-aukiolla paria vuotta aiemmin.
Jean Sarkozy käveli oikeudesta ulos vapaana miehenä, ja tämän oikeuteen haastanut M'Hamed Bellouti ei ollut uskoa tapahtunutta todeksi.
Belloutin asianajajakin pyöritteli päätään:
– Tiedän ainakin kolme muuta lakimiestä, joille tätä juttua tarjottiin. He eivät suostuneet ottamaan juttua hoitaakseen, sillä se olisi tuhonnut heidän uransa, asianajaja kertoi The Timesille.
(MTV3)