Sara Sieppi: Tämä oli suurien muutosten vuosi

Miss Suomi Sara Siepille kulunut vuosi oli muutosten vuosi.

Alunperin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi 2011 -kilpailussa kruunattu Sara Sieppi sai syksyllä kunnian aloittaa työnsä uutena Miss Suomena, kun Pia Pakarinen päätti luopua missikruunustaan suorassa Korkojen Kera -lähetyksessä. Sieppi on edelleen melko ymmällään kaikesta tapahtuneesta.

– Tähän vuoteen on mahtunut ihan älyttömän paljon kaikkea. Olen vieläkin hieman ymmälläni kaikesta, Sieppi kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Siepin lyhyeksi jäänyt missivuosi alkaa olla päättymäisillään, sillä uusi Miss Suomi valitaan tammikuussa. Sieppi ei ole kuitenkaan harmissaan, vaikka missivuosi kestikin niin vähän aikaa.

– Olen oikeastaan elänyt täyden missivuoden, sillä olin kuitenkin perintöprinsessa ja myöhemmin minusta tuli hallitseva Miss Suomi. Vuosi on ollut täynnä upeaita ja mielenkiintoisia kuvauksia ja muita työkeikkoja. Pääsin myös kokemaan kansainväliset kilpailut ja se oli mahtavaa.

Miss Suomi -tittelin lisäksi Siepin elämä muuttui, kun upea kaunotar muutti Helsinkiin asumaan. Siepillä on ollut hieman ongelmia raitiovaunujen kanssa, mutta urheilullinen nainen selviää kaupunkilaiselämästä ilman julkisia kulkuneuvojakin.

– Olen tottunut kävelemään, sillä vanhassa kotikaupungissani ei ollut metroja tai raitiovaunuja. Ihmiset kulkevat Kampista rautatieasemalle metrolla, mikä tuntuu jotenkin hölmöltä. Ehkä minä vielä opin raitiovaunun käyttämisen, Sieppi naureskelee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat