Samuel Fuller kuollut

Amerikkalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja kirjailija Samuel Fuller kuoli torstaina kotonaan Los Angelesissa. Hän oli 86 vuoden ikäinen. Ystäviensä mukaan Fuller kuoli luonnollisen kuoleman.

Fulleria luonnehdittiin elokuvan mestariksi ja aidoksi amerikkalaiseksi primitiiviksi. Hänen loistokauttaan elokuvaohjaajana olivat vuodet 1949-64. Fuller oli liikkuvan kameran, nosturiajojen, pitkien otosten ja erikoislähikuvien mestari. Hänen vaikutuksensa on ulottunut laajalle, Ranskan uudesta aallosta Saksan uuden aallon tekijöiden tuotantoon.

Fullerin elokuvia ovat Valkoinen koira, jonka aiheena on rasismi, Sissipartio ja Ammuin Jesse Jamesin, joka oli hänen ensimmäinen elokuvansa. Valkoisen koiran takia hän sai yhdessä vaiheessa itsekin rasistin maineen. Niinikään Fullerin tuotantoa on Alamaailma U.S.A., jota on luonnehdittu vainoharhaisuuden perikuvaksi, ja mustan huumorin klassikkona tunnettu Shokkikäytävä.
Fuller vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 1992 ja toisen kerran Suomessa vuonna 1992. Muun muassa Kaurismäen veljekset ovat saaneet hänestä vaikutteita ja hän on esiintynyt myös Kaurismäkien elokuvassa. Samoin hän on esiintynyt Jean-Luc Godardin elokuvassa Pierrot le Fou.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat