Sami Välimäen golfloiston makea seuraus: Portti auki valtaviin rahaturnauksiin

Suomalaisgolfari Sami Välimäki taipui taistellen PGA-kiertueen kisassa Meksikossa sunnuntaina. Turnauksen kakkospaikkakin on hyvin arvokas jatkon kannalta. 

Välimäki, 25, hävisi voittotaiston kahden lyönnin erolla kiertueen toiselle tulokaspelaajalle, Yhdysvaltojen Jake Knappille

Suomalainen lähti päätöskierrokselle neljä lyöntiä Knappin perässä, mutta oli tasatilanteessa jo seitsemän väylän jälkeen. Välimäen kierroksen kohokohta oli eagle 7. väylällä. 

Knapp puristi takaysillä kahden lyönnin eron Välimäkeen. 

– Nautin koko viikosta. Minusta tuntuu, että pelini riittää voittamiseen täällä (PGA-kiertueella), mutta se ei tapahtunut vielä tänä sunnuntaina. Olin neljä lyöntiä perässä, eilinen oli Jaken päivä, ja hän pelasi hyvin takaysillä, joten en hävinnyt voittoa tänään, Välimäki kommentoi PGA:n verkkosivujen mukaan.  

Välimäki sai kakkossijastaan 300 FedExCup-pistettä, mikä nosti hänet PGA-kauden kokonaistilanteessa sijalle 35. 

Lisäksi hän nousi kärkeen listalla, jonka kautta viisi pelaaja saa paikan 10. maaliskuuta käynnistyvään Arnold Palmer Invitational -kutsuturnaukseen. Siellä palkintorahaa on tarjolla 20 miljoonaa dollaria, kun Meksikossa kokonaispotti oli 8 miljoonaa. 

Välimäellä on erinomainen mahdollisuus päästä mukaan myös The Players Championship -turnaukseen (alkaa 17. maaliskuuta), jota pidetään golfin viidentenä major-kisana. Siellä palkintorahat ovat kauden komeimmat, 25 miljoonaa dollaria.    

Välimäki ansaitsi ensimmäisenä suomalaisena paikan PGA-kiertueelle viime kauden suorituksillaan Euroopan-kiertueella. Hän on nyt pelannut viisi PGA-kisaa, selvinnyt viikonlopun kierroksille kolmesti ja ansainnut palkintorahaa yhteensä noin 940 000 dollaria – tästä 883 000 dollaria sunnuntaina. 

Lue myös:

    Uusimmat