Jalkapalloilun Suomen mestaruuden voittanut Tampere United on hankkinut kolme pelaajavahvistusta. FC Lahden puolustaja Mikko Salo, 22, Hakan keskikenttäpelaaja Oleg Ivanov, 34, ja Jazzin hyökkääjä Matti Santahuhta, 20, siirtyvät ensi kaudeksi tamperelaisjoukkueen riveihin.
Kolmikko on solminut Unitedin kanssa kahden vuoden sopimukset.
-Mikko Salo pelasi päättyneellä kaudella kaikki Lahden ottelut liigassa ja selviytyi urakastaan erinomaisin arvosanoin. Urallaan 21-vuotiaiden maajoukkueessa pelannut Mikko on vasenjalkainen puolustaja, joka pystyy pelaamaan myös keskikentällä, Tampere Unitedin valmentaja Ari Hjelm selvitti tiistaina.
Mestareiden liigan karsintoihin selviytynyt tamperelaisjoukkue tarvitsi keskikentälleen kansainvälistä kokemusta ja hankki Oleg Ivanovin Valkeakoskelta. Hjelm arvioi, että Ivanovin tulon myötä tamperelaisten keskikenttäpeli muuttuu pelaavampaan suuntaan.
-Tiedän, että "Ollilla" on yhä motivaatio kohdallaan ja hän on fyysisesti kunnossa.
Päättyneellä kaudella Hakassa vähän peliaikaa saanut Oleg Ivanov tuo onnistuessaan tamperelaisten erikoistilannepelaamiseen lisää vaihtoehtoja.
Ivanov ja Koskela keskikentällä
Tulevalla kaudella Ivanov voi hyvinkin muodostaa Tero Koskelan kanssa huippuvaarallisen keskikenttäduon. Vasta syksyllä vauhtiin päässeen Koskelan pelipanos jäi päättyneellä kaudella odotettua pienemmäksi. Syynä oli kevään harjoitusottelussa sattunut loukkaantuminen. Koskela oli pitkään sivussa nilkkavamman vuoksi.
-Taitavan Oleg Ivanovin hankinta on tietoinen riski. Meille on suuri haaste saada hänet pelaamaan taas omalla tasollaan. Uskon, että onnistumme tehtävässä. Ratkaisut Ivanovin pelillisestä kohtalosta tehdään kevään aikana, Unitedin valmentaja sanoi.
Jazzista siirtyvä Matti Santahuhta kuului Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kesällä osallistui Argentiinassa järjestettyihin ikäluokan MM-kisoihin.
-Matilla on takanaan pelillisesti repaleinen kausi.
Varusmiespalveluksen suorittaminen on jättänyt omat jälkensä miehen suorituksiin.
-Armeijan tulee kuitenkin hoidettua tänä vuonna pois päiväjärjestyksestä, ja Matti muuttaa tammikuussa Tampereelle, Hjelm kertoi.
Maajoukkuemies kierroksessa
Tampere Unitedilla on neljäskin vahvistus kierroksessa. Seura neuvottelee parhaillaan maajoukkueessa pelanneen keskikenttäpelaajan kanssa. Unitedin manageri Kalevi Salonen arvioi, että parin viikon kuluessa vahvistuksen nimi saadaan paperiin.
-Joukkueen pelitapa tulee hieman muuttumaan ensi kaudella. Kuinka se muuttuu, niin siihen vaikuttaa se, kuinka onnistumme maajoukkuetasoisen keskikenttäpelaajan hankinnassa.
-Vaikka pelitapaamme muuttuu, niin aggressiivisuus ja taistelevuus kuuluvat jatkossakin pelityyliimme, valmentaja Hjelm lupasi.
(MTV3-STT)