Vuonna 1999 Michael Schumacheria Ferrarilla tuurannut Mika Salo muistelee Ilta-Sanomien kolumnissaan, että viime viikonloppuna tehty tallimääräys oli hänelle arkipäivää 11 vuotta sitten.
Sunnuntaina Felipe Massa päästi mestaruustaistelussa mukana olevan Fernando Alonson ohitseen ja nostatti valtavan kohun. Salo päästi niin ikään Hockenheimin kärkipaikalta Eddie Irvinen eteensä.
- Muistan vieläkin hyvin, kun Ross Brawn sanoi tiimiradiolla, että "Mika, haluan, että päästät Eddien ohi tällä kierroksella". Silloin tallimääräysten käyttö oli vielä sallittua, Salo kirjoittaa.
- Autoin Irvinea monessa muussakin kisassa kuin Hockenheimissa, mutta niitä tilanteita ei televisiossa nähty. Minulle pelin henki oli täysin selvä. Ennen kuin olin ajanut metriäkään Ferrarilla, talli ilmoitti, että ainoa tehtäväni on auttaa Irvinea mestaruustaistelussa ja päästää hänet tarvittaessa ohi, Salo jatkaa.
(MTV3)