Salma Hayek sanoo ei Botoxille ja kyllä korkokengille

Salma Hayekissa on ripaus turhamaisuutta. Meksikolaisnäyttelijälle elämä ilman korkokenkiä on tuskaa, mutta Botoxille hän sanoo toistaiseksi ei, Female First uutisoi.

Näyttelijä Salma Hayek järkyttyi, kun häneltä kiellettiin korkokenkien käyttäminen jalkavamman takia. Meksikolaissyntyinen näyttelijä loukkasi jalkansa viime vuonna. Toipumisaikana tähdeltä kiellettiin rakkaiden korkokenkien käyttäminen.

– Pahin asia loukkaantumisessa oli, etten voinut käyttää korkeakorkoisia kenkiä. Tämä on traagista. olen aina sanonut, että jos korkokenkiä ei olisi keksitty, olisin yhä Meksikon Coatzacoalcosissa kymmenen lapsen kanssa, Hayek kertoi David Letterman Showssa.

Lääkärit ovat suositelleet Hayekille uusintaleikkausta, jotta jalka saataisiin kuntoon.

– En ole innostunut asiasta. En pidä leikkauksista, Hayek myöntää.

Tähti pelkää myös neuloja, joten ajatuskin Botoxista tai muusta kosmeettisesta kirurgiasta saa hänet hermostumaan.

– Kun olin 16, näytin 19-vuotiaalta. Kun oli 19, näytin 25-vuotiaalta. Mutta jämähdin 25-vuotiaan näköiseksi, kunnes täytin 35. On tärkeää pitää huolta ihostaan, koska jos et ole huolellinen, saatat joku päivä herätä täynnä juonteita. Minulla ei ole Botoxia, ajatuskin neulasta otsallani saa minut hermostumaan. Käytän mieluummin voiteita. Ne tuoksuvat hyvältä ja ovat rentouttavia. En tiedä olenko Botoxia vastaan tulevaisuudessa. Haluan nähdä kuinka pitkälle voin mennä ilman, Hayek sanoo.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat