Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel puolusti Venäjä-politiikkaansa – "Minun ei tarvitse syyttää itseäni"

Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel on puolustanut Venäjää kohtaan toteuttamaansa politiikkaa. Merkel puhui asiasta tiistaina ensimmäisessä laajemmassa haastattelussaan, jonka hän on antanut sen jälkeen, kun väistyi maansa johdosta noin puoli vuotta sitten.

Merkel sanoi, ettei ollut sinisilmäinen Venäjän presidentti Vladimir Putinia kohtaan. Lisäksi hän alleviivasi, etteivät diplomaattiset toimet ole vääriä pelkästään siksi, että ne eivät ole toimineet.

Merkel muistutti haastattelussa, että hän kannatti Venäjälle kohdistettuja sanktioita jo vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen.

– Minun ei tarvitse syyttää itseäni siitä, etten yrittänyt tarpeeksi, Merkel sanoi saksalaiskanavalla esitetyssä haastattelussa.

Merkelin mukaan hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Merkel tapasi Putinia säännöllisesti toimiessaan Saksan liittokanslerina 16 vuoden ajan.

Merkel Putinista: "Hän haluaa tuhota Euroopan"

Venäjän helmikuussa aloittamaa hyökkäystä Ukrainaan Merkel kutsui käännekohdaksi. Venäjän brutaalille ja laittomalle hyökkäyssodalle ei Merkelin mukaan ole mitään oikeutusta. Hänestä Putin teki ison virheen.

– Hän haluaa tuhota Euroopan. On erittäin tärkeää, että Euroopan unioni tekee yhteistyötä, Merkel sanoi.

Merkel perusteli Ukrainan Nato-aikeiden estämistä vuonna 2008 sillä, ettei maa ollut hänestä valmis jäseneksi. Lisäksi hän halusi välttää sen, että tilanne Putinin kanssa kärjistyisi entisestään.

Vuosina 2014 ja 2015 sovitut Minskin sopimukset toivat Merkelin mukaan Ukrainaan hieman rauhaa, joka antoi maalle aikaa kehittää demokratiaansa ja puolustustaan.

– He taistelevat erittäin vaikuttavalla rohkeudella ja kiihkeydellä, Merkel sanoi.

Merkelin mukaan Putinin kanssa on kuitenkin pakko lopulta olla tekemisissä, sillä Venäjä on Kiinan tapaan liian suuri tekijä sivuutettavaksi.

– Meidän on löydettävä keino elää rinnakkain erimielisyyksistä huolimatta, hän sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat