Saksalaismies nimetty viralliseksi epäillyksi Madeleine McCannin katoamistapauksessa

Saksalaismies on nimetty Portugalin viranomaisten pyynnöstä viralliseksi epäillyksi Madeleine McCannin katoamistapauksessa, kertoi portugalilainen syyttäjänvirasto torstaina.

Brittiläinen Madeleine McCann katosi perheensä lomamatkan aikana Portugalin Algarvessa vuonna 2007. Hän oli tuolloin kolmevuotias.

Saksalaissyyttäjä kertoi jo vuonna 2020, että viranomaisilla on "konkreettisia todisteita" siitä, että McCann olisi kuollut. Saksan poliisi kertoi samana vuonna, että se uskoo torstaina virallistetun epäillyn tappaneen McCannin.

Poliisin mukaan parhaillaan vankilatuomiota raiskauksesta istuvalla epäillyllä on taustaa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän asui Algarvessa McCannin katoamisen aikaan ja oli myös yksi poliisin tuolloin tutkimista henkilöistä. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu.

Aiemmin virallisia epäiltyjä olivat myös McCannin vanhemmat

Saksalaislehti Bildin haastattelema epäillyn asianajaja uskoo, että hänen asiakkaansa nimeäminen viralliseksi epäilyksi johtuu Portugalin lainsäädännöstä.

– Oletan, että toimenpide on tehty estämään muutaman päivän päästä koittava rikoksen vanheneminen, sanoi epäillyn asianajaja lehdelle.

Bildin mukaan Portugalissa murha vanhenee 15 vuodessa. McCannin katoamisesta on kulunut tasan 15 vuotta toukokuun 3. päivänä.

Portugalinkielinen arguido-sana, jota saksalaismiehestä nyt käytetään, tarkoittaa virallista epäiltyä, jota kohtaan ei ole kuitenkaan nostettu syytettä. Portugalin poliisi oli aiemmin tutkinnan aikana nimennyt Madeleine McCannin vanhemmatkin samalla tavoin virallisiksi epäillyiksi, mutta viranomaiset luopuivat sittemmin epäilyistä.

Lue myös:

    Uusimmat