Konsertti Helsingin jäähallissa sunnuntaina 25.11.2001. Ovet aukeavat klo 18.30, esiintymisaika noin klo 20.
Itäsaksalaista alkuperää oleva Rammstein on tunnettu hätkähdyttävistä ja suurellisista esiintymisistään, joissa runsaat ilotulitteet ja lieskat ovat näyttävässä roolissa. Yhtyeen musiikki on raju sekoitus metallia ja teknoa, jota on höystetty klassisilla elementeillä. Sanoitukset ovat provokatiivisia ja tunnelmat vaihtelevat ironiasta goottikauhuun ja sadomasokistisista fantasioista mustaan huumoriin. Tyyli on osoittanut toimivuutensa: 1995 ilmestynyt ensilevy "Herzeleid" myi platinaa useissa Euroopan maissa. Melodramaattisen kakkosalbumin avulla Rammstein valloitti myös USA:n kun 1997 ilmestynyt "Sehnsucht" myi platinaa sielläkin. Todisteena menestyksestään Rammstein saavutti ensimmäisenä saksalaisena yhtyeenä Grammy -ehdokkuuden kappaleellaan "Du Hast" 1999.
Tämän vuoden huhtikuussa yhtye julkaisi edellisiä raskaamman ja selkeämmän kolmoslevynsä "Mutter", joka nousi ilmestymisviikollaan Suomen albumilistan seitsemänneksi. Kolmas singlelohkaisu "Ich will" on tiedossa 10.09.
Rammstein on Kraftwerkin jälkeen ensimmäinen saksalaisyhtye, joka on saanut merkittävän jalansijan kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Ansio on huomattava siksikin, että berliiniläisyhtyeen esiintymiskieli on saksa.
Rammsteinilla on vaikutusvaltaisia ihailijoita: Rammstein on kiertänyt Kissin kanssa Etelä-Amerikkaa heidän lämmittelijänään. Yhtye on työskennellyt Faith No Moren, Kornin sekä Rob Zombien kanssa, jotka ovat käyttäneet elementtejä Rammsteinin musiikista omissa tuotannoissaan. Lisäksi Twin Peaksin ja Blue Velvetin ohjaaja David Lynch käytti yhtyeen musiikkia elokuvassaan "Lost Highway".
Esiintymistensä näyttävyyteen panostava Rammstein on viime vuosina kiertänyt tiuhaan USA:ta, Japania, Australiaa, Eurooppaa sekä Etelä-Amerikkaa. Kuusimiehisessä kokoonpanossa ovat sen perustamisesta 1993 lähtien vaikuttaneet Till Lindemann (laulu), Paul Landers (kitara), Richard Kruspe (kitara), Flake Lorenz (kosketinsoittimet), Oliver Riedel (basso) sekä Christoph Schneider (rummut).