SaiPan tammikuun tuska jatkui vielä Ilvestä vastaankin kaksi erää, mutta kärsivällinen yrittäminen toi tulosta kolmannessa. SaiPa jätti Ilveksen nollille 3-0-voitolla.
Voitto oli SaiPalle kauden ensimmäinen nollapeli. Se oli sitä myös toisen ottelun keltamustissa pelanneelle maalivahti Hannu Toivoselle.
Toivonen ei joutunut missään ottelun vaiheessa koville, mutta sai hikoilla luukullaan joukkueen pelatessa paljon alivoimaa.
- Odotettiin, että paineeton Ilves tulee kovaa. Vastustajahan on vaarallisimmillaan silloin kun se taistelee paikastaan. Kärsivällisesti jaksoimme pelata omaa systeemiämme ja se palkittiin, kertasi ottelua Toivonen.
Molemmat joukkueet tuskailivat kaksi erää tehottomasti. SaiPan tuska näytti kovemmalta, sillä sen otteista puuttui kokonaan se rentous millä joukkue kulki syksyllä.
Ottelun avausmaalin teki SaiPan kapteeni Ville Koho teki 16 sekuntia kolmannen erän alusta. Lisää rentoutta toi Anssi Löfmanin ohjaus ylivoimalla 2-0-johtoon. Kolmannen maalin SaiPa leikitteli Juho Rissasen tekemänä ylivoimalla tyhjiin.
- Puolustuksen kautta tämä voitto tuli. Meillä on viikon sisällä tapahtunut paljon asioita, jotka varmasti vaikuttivat pelaamiseemme. Oltiin kärsivällisiä ja saatiin ensimmäinen nollapeli, josta kiitos puolustukselle, ynnäsi SaiPan Pekka Tirkkonen ottelua. Tirkkonen saa miettiä puolustuskuvioita uudelleen kun Jere Pulli taklasi itsensä ulos avauserässä pelirangaistuksella.
Ilveksen Pekka Tuokkola loi uskoa omiinsa sanomalla, että sarjataulukko ei kerro totuutta joukkueen pelaamisen tasosta.
- Joukkue pystyy parempaan mitä sarjataulukko näyttää, Tuokkola sanoi.