Sadat jonottivat taidetta

Naivistisista teoksista tapeltiin perjantai-iltana Iittalan taidenäyttelyn avajaisissa.

Ovella oli yli 600 taiteenystävän jono jo ennen myyntinäyttelyn alkua, kertoo Naivistit Iittalassa säätiön toiminnanjohtaja, taidehistorioitsija Irene Wai Lwin Moe.

– Samanlainen ryntäys oli viime vuonnakin, puolet töistä myytiin jo ensimmäisten tuntien aikana. Samanlaista taiteenkysyntää näkee tuskin missään, nauraa Moe.

– Suomessa on selvä naivismibuumi.

Taiteesta tohtoriksi väitellyt Moe selittää iloisen taiteen kysynnän nousua talouslamalla.

Suomessa on parhaillaan viidellä paikkakunnalla naivisminäyttely. Suurimmassa Iittalan näyttelyssä on myytävänä yhteensä 447 teosta 33 eri taitelijalta. Joidenkin työt ovat niin haluttuja, että niitä jonotettiin yli tunti ja ostajat ryntäsivät ostamaan taulut heti näyttelyyn päästyään.

– Ihminen haluaa arkeen edes pientä iloa. Hän määrittelee naivismin tehtäväksi toivon tuomisen elämään. - Määritelmä on naivi, hymyilee Moe.

Virallisemmin naivismi taidesuuntana määritellään lapsenomaiseksi, lähellä surrealismia olevaksi suuntaukseksi. Usein tekijät ovat itseoppineita, eivät kuitenkaan ITE-taiteilijoita, jotka eivät pyri tiettyyn ilmaisuun kuten naivistit. Teosten yksityiskohdat ovat tarkkoja ja samanarvoisia, mittasuhteet mielivaltaisia tai arvoperspektiivisiä, se tekee kokonaisuudesta sadunomaisen.

Ensimmäinen kuuluisa naivisti oli Henri Rousseau Ranskassa 1800-luvun lopulla.

Tunnettuja suomalaisnaivisteja ovat Sulho Sipilä, Vilho Lampi, Håkan Brunberg, Alice Kaira, Nikolai Lehto.

Halutuimpia Iittalassa nyt esillä olevista on Petra Heikkilä, Raija Männistö-Koski, Jeroma Tabell, Teemu Luoto ja Anna-Liisa Hakkarainen, Seija Juva, Asta Pulkkinen ja Katja Mesikämmen.

Töiden keskihinta on 400–500 euroa. Halvimmat keramiikkatyöt maksavat 95€ ja kalleimmat maalaukset 5000€.

Katso Merja Sundströmin juttu Iittalasta (Kymmenen uutiset 25.5.2012)

Lue myös:

    Uusimmat