Sään hyytävä muutos sai Pekka Poudankin hiljaiseksi – takatalvi etelään mahdollinen: "Se on todellakin lunta eikä vettäräntää"
Tulevana viikonloppuna kannattaa nauttia auringosta, sillä sen jälkeen kylmenee rajusti.
Ainakin maan eteläosissa on viime päivinä saatu nauttia aurinkoisista ja keväisistä päivistä, mutta tuloillaan oleva keskimääräistä kylmempi ilma pudottaa ensi viikolla lämpötilat jopa lähelle nollaa maan eteläosia myöten.
– Päivän ylimmät lämpötilat tipahtavat täällä etelässä jopa kahteen asteeseen, povaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta.
Öisin elohopea saattaa etelässäkin pudota ensi viikolla jopa pakkasasteiden puolelle, ja matalapaine saattaa tuoda tullessaan myös takatalven, joten talvirenkaat on syytä olla alla etelässäkin.
– Se on ihan todellakin sitten lunta eikä mitään vettäräntää. Jos pitää ajaa joka päivä ja varsinkin aamuisin, niin keskiviikosta eteenpäin näyttää hyvin uhkaavalta.
Myös muualla Euroopassa, jossa on ollut jopa hellelukemia, sää on muuttumassa reilusti kylmempään suuntaan.
– Lämpötiloihin tulee jopa 15 asteen tiputus, ja ainoastaan aivan Välimeren seudulla on suomalaisittain kesä.
Euroopan ja Suomen säähän on luvassa siis hyytäviä muutoksia, jotka saivat jopa kokeneen meteorologinkin hiljaiseksi.
– Ei löydy sanoja.
Katso Suomen ja Euroopan ensi viikon sääennuste jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää