Sää paranee taas – elohopea nousee 20 asteeseen!

Epävakainen sää on väistymässä ja ensi viikon lopulla saadaan nauttia jälleen varsin kesäisestä säästä. Etelässä ja lännessä noustaan jopa 20 asteeseen.

Viikonloppua on vietetty sateisessa säässä ja epävakainen sää jatkuu ennusteen mukaan vielä huomennakin, mutta sitten tilanne muuttuu.

Forecan päivystävä meteorologi Olga Kukkonen kertoo, että ylihuomenna tiistaina kuurosateet alkavat selvästi vähetä ja keskiviikosta alkaen Suomeen vahvistuu korkeapaine.

– Sää muuttuu poutaiseksi ja aurinkoiseksi lähes koko maassa. Samalla sää myös lämpenee. Keskiviikkona lännessä on jo yli 15 astetta. Torstaina pohjoisessakin on noin 15 astetta ja etelässä jopa 18.

Varsinkin ensi viikonlopun lukemat lämmittävät paitsi ihoa myös mieltä.

– Ensi viikon perjantaina etelässä ja lännessä on noin 20 astetta, idässä ja pohjoisessa vain vähän viileämpää, Kukkonen lupailee.

Lämmin ja aurinkoinen sää näyttäisi näillä näkymin jatkuvan myös ensi viikonloppuna.

Lue myös:

    Uusimmat