Ruuan kallistuminen voi pahentaa maailman aids-tilannetta

Ruuan hinnan nousu voi lisätä hiv-tartuntojen määrää eri puolilla maailmaa. Erityisesti kehitysmaiden köyhät naiset ovat vaarassa saada tartunnan, sillä moni päätyy myymään seksiä saadakseen rahaa ruokaan.

- Tuoreet tutkimukset Botswanassa, Swazimaassa, Malawissa, Sambiassa ja Keniassa osoittavat, että ruokapula ja seksin myynti ilman ehkäisyä liittyvät toisiinsa köyhien naisten kohdalla, sanoo tutkimuslaitos IFPRI:n edustaja Stuart Gillespie uutistoimisto Reutersille. IFPRI eli Kansainvälinen elintarvikepolitiikan tutkimuslaitos etsii ratkaisuja nälkä- ja köyhyysongelmiin.

Asia nousi esille tällä viikolla pidetyssä kansainvälisessä aids-kokouksessa Meksikossa. Asiantuntijat kertoivat alkuviikosta, että esimerkiksi Keniassa kalakauppiaana toimivat naiset saattavat myydä kalastajille seksiä ilman ehkäisyä, jotta rahaa jäisi riittävästi kallistuvien peruselintarvikkeiden ostamiseen.

Ongelma on tuttu myös Aasiassa. Afganistanilaiset ihmisoikeusaktivistit raportoivat viime kuussa YK:lle, että esimerkiksi Pohjois-Afganistanissa jotkut naiset ja nuoret tytöt joutuvat jo turvautumaan prostituutioon ruuan kallistumisen takia.

- En voi ruokkia lapsiani muuten kuin tekemällä tätä vastenmielistä työtä, kertoi Nasimaksi esittäytynyt nainen YK:n alaisen IRIN-uutispalvelun haastattelussa.

YK:n mukaan yhä korkeammalle kipuavat hinnat suistivat viime vuonna 50 miljoonaa ihmistä nälänhädän partaalle. Hinnannousun taustalla ovat muun muassa biopolttoaineiden käytön lisääntyminen, ruuan kysynnän kasvu vaurastuvassa Aasiassa, viljelyalueiden kuivuus sekä keinottelu elintarvikkeiden hinnoilla.

Nälkä voi edistää hivin kehittymistä aidsiksi

Ruuan kallistuminen johtaa usein aterioiden laadun heikkenemiseen. Vähäravinteinen ruokavalio puolestaan jouduttaa osaltaan hivin kehittymistä aidsiksi ja altistaa hiv-positiiviset vaarallisille infektioille, kuten tuberkuloosille.

Monipuolinen ravinto on olennainen osa hiv-hoidon onnistumista. Virusta kantavat aikuiset tarvitsevat päivässä 10-30 prosenttia enemmän energiaa kaloreilla mitattuna kuin terveet aikuiset. Kasvuikäiset hiv-positiiviset lapset puolestaan tarvitsevat jopa kaksinkertaisen määrän energiaa muihin ikätovereihinsa verrattuna.

Lisäksi hiv-lääkkeet aiheuttavat vatsavaivoja tyhjään vatsaan otettuna. Tämä voi johtaa siihen, ettei sairastunut halua ottaa lääkkeitä lainkaan.

Myönteiset saavutukset vaarassa?

Hiljattain julkaistu YK:n aids-ohjelman Unaidsin vuosiraportti kertoi, että hi-viruksen leviäminen on hidastunut. Hiv-tartunnan sai viime vuonna 2,7 miljoonaa ihmistä, kun vielä vuonna 2001 määrä oli kolme miljoonaa. Vuonna 2007 maailmassa laskettiin olevan 33 miljoonaa hiv-positiivista, mikä on 300 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Ruokakriisi saattaa pahimmillaan tuhota viime vuosien myönteiset saavutukset. Maailman terveysjärjestön WHO:n aids-ohjelman johtaja Kevin de Cock muistuttaa, että samanaikainen taistelu sekä nälkää että aidsia vastaan on vaikeaa.

- Meidän täytyy seurata tilannetta äärimmäisen tarkasti, de Cock sanoi Reutersille aids-kokouksen yhteydessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat