(Atlantic)
Kanadan progeylpeys Rush näyttää olevan voimissaan vielä lähes 40 vuoden jälkeenkin. Trion järjestyksessään 18. studioalbumi Snakes &Arrows on varmaa ja kellontarkkaa työtä. Jälki on jopa niin varmaa, että loppua kohti se alkaa puuduttaa.
Rushin ura rockpiireissä on hyvin epätavallinen. Siinä missä monien 60-lukulaisten bändien riveistä ovat monet muusikot siirtyneet vihreämmille soittomaille, on Rushin kokoonpanossa tapahtunut vain yksi muutos. Ja sekin jo vuonna 1974, jolloin alkuperäinen rumpali John Rutsey lähti bändistä ja tilalle tuli Neil Peart. Hänestä tulikin bändille tunnusomainen rumpali ja arvokas biisintekijä.
Laulusta ja bassonsoitosta vastaa edelleen Geddy Lee. Kitarassa taiteilee puolestaan yhä Alex Lifeson. Tällaiseen uskollisuuteen taitavat yltää nykybändeistä lähinnä sellaiset nimet kuten Aerosmith tai Rolling Stones.
Albumi lähtee käyntiin vahvasti kappaleella Far Cry. Tämän voisi olettaa olevan jopa keikan avausbiisi. Biisissä on mukana oikeastaan kaikki se, mistä Rush on opittu aikojen saatossa tunnistamaan. Hienoja rytmillisiä jakoja, rumpufilleistä puhumattakaan. Ja tietysti siihen päälle tarttuva, lähes popmainen sävelkulku. Spindrift esittelee puolestaan Rushin progempaa puolta. Näiden kappaleiden välimaastoon mahtuu muiden muassa kolme instrumentaalia, joista lyhyin on alle kaksiminuuttinen. Ainut miinus levylle tulee siitä, että vauhti hiipuu loppua kohti. Vaikka biisit ovat hienoja, ei niiden jännite levyn loppupuolella jaksa kantaa.
Levy vaatii keskittymistä. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin hienoisesti pettynyt. Nyt, monen kuuntelukerran jälkeen olen jo toista mieltä.
Teksti: Timo Väkimies