Ruotsin tv nuorentaa kasvojaan

Ruotsin televisio SVT korvasi vuodenvaihteessa viisi tunnettua tv-kasvoa nuoremmilla kyvyillä. Televisioyhtiön mukaan henkilövaihdosten taustalla on yritys profiloitua kovassa kilpailutilanteessa ja voittaa takaisin nuoria katselijoita.

Ruudusta poistuneet henkilöt toimivat aikaisemmin sekä kuuluttajina että juontajina. Nyt heidän työtehtävänsä on jaettu kahteen eri virkaan. Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, ettei kukaan vanhoista kuuluttajista esiinny enää ruudussa.

-Sillä on arvoa, että on ollut esillä monta vuotta ja ihmiset tunnistavat kasvot. Mutta yhtiön johdossa on toinen linja. Sen mukaan kuuluttaja ei ole ammatti samassa mielessä kuin tuottaja tai meikkaaja, sanoo yksi entisistä tv-kasvoista, Lena Algård ruotsalaiselle Expressen-iltapäivälehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat