Ruotsin prinsessa Leonore täyttää tänään viisi vuotta – näin hän on kasvanut

Ruotsin prinsessa Adrienne kastettiin tänään 3:09
Prinsessa Leonore hurmasi pikkusiskonsa Adriannen ristiäisissä.

Prinsessa Leonore juhlii viisivuotispäiväänsä.

Ruotsin prinsessa Leonore täyttää tänään viisi vuotta. Leonore on prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin esikoistytär.

Madeleine ja Chris O'Neill menivät naimisiin kesäkuussa 2013. Jo saman vuoden syyskuussa pari kertoi odottavansa esikoistaan. 

Prinsessa Leonore, koko nimeltään Leonore Lilian Maria syntyi 20. helmikuuta 2014. Hänet kastettiin Tukholmassa 8. kesäkuuta.

Leonoresta tulee Gotlannin herttuatar ja maan kruununperimysjärjestyksessä hän on viides.

Koska Leonoren päätyminen maan hallitsijaksi ei ole kovin todennäköistä, odottaa pikkuprinsessaa huomattavasti vapaampi elämä kuin esimerkiksi serkkuaan Estelleä

Leonorella on kaksi pikkusisarusta. Prinssi Nicolas syntyi kesäkuussa 2015 ja prinsessa Adrienne maaliskuussa 2018.

Perheen nuorimmainen prinsessa Adrienne kastettiin viime kesäkuussa. Leonore varasti huomion ristiäisissä tepastelemalla paljain jaloin ja leikkimällä maassa valokuvien ottamisen aikana.

Viime elokuussa uutisoitiin, että Madeleine ja Chris O’Neill perheineen muuttavat Floridaan. Perhe on asunut viime vuodet Lontoossa.

Marraskuussa 2018 Madeleine julkaisi Instagram-tilillään iloisen perhekuvan kolmen lapsensa kanssa. Kaikilla on yllään halloween-asu.

Lue myös:

    Uusimmat