Ruotsin Apoteket menettämässä monopoliasemansa

EU:n tuomioistuimen päätöksen mukaan Apoteketin monopoliasema rikkoo EU:n säännöksiä.

Ruotsin valtion omistama Apoteket menettää yksinoikeutensa myydä lääkkeitä. EU:n tuomioistuin katsoo, että sen monopoliasema on vastoin EU:n säädöksiä.

Dagens Nyheter -lehden mukaan EU:n tuomioistuimen tuore päätös voi merkitä, että lääkkeitä voivat myydä muutkin kuin Apoteket.

Apoteketilla on ollut vuodesta 1970 lähtien sopimus Ruotsin valtion kanssa. Se on antanut Apoteketille yksinoikeuden myydä lääkkeitä Ruotsissa. Sosiaalihallitus ja lääkelaitos ovat seuranneet, että sopimusta noudatetaan.

EU:n tuomioistuimen päätöksen taustalla on tapaus vuodelta 2001. Tuolloin luontaistuotekauppias Krister Hanner ryhtyi myymään päänsärkylääkkeitä ja nikotiinilaastareita. Hän joutui oikeuteen syytettynä lääkelain rikkomisesta. Ruotsin päivittäistavarakauppiaiden liitto tuli Hannerin tueksi, ja asia vietiin EU:n tuomioistuimeen, josta päätös tuli eilen.

Ruotsin lääketeollisuusyhdistys katsoo, että lääkärin määräyksestä myytäviä lääkkeitä ei ole syytä myydä muualla kuin Apoteketissa. Ilman reseptiä myytäviä lääkkeitä voidaan yhdistyksen mielestä myydä myös muualla.

Hallitus: Apoteket säilyttää monopolin

Ruotsissa on pohdittu valtion apteekkimonopolin toiminnan jatkoa sen jälkeen kun Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli ilmoittanut, että apteekin monopoliasema on vastoin EU:n sääntöjä. Ruotsin hallitus oli vakuuttunut siitä, että Apoteket säilyttää edelleen yksinoikeutensa myydä lääkkeitä.

-Minun käsitykseni mukaan apteekin monopoli säilyy, mutta meidän on tehtävä muutoksia säädöksiin, sanoi Ruotsin terveysministeri Ylva Johansson.

Hänen mukaansa juuri monopolin kautta Ruotsissa on pystytty pitämään lääkkeiden hinnat kurissa ja takaamaan lääkkeiden saatavuus koko maassa.

EY:n Luxemburgissa toimiva tuomioistuin huomauttaa päätöksessään, ettei Ruotsin apteekki itse tuo maahan lääkkeitä, vaan hankkii ne ruotsalaisilta tukkumyyjiltä. Tämä saattaa johtaa ulkomaisten lääkkeiden syrjimiseen. Ulkomainen lääkevalmistaja ei myöskään saa tietää, miksi sen tuotteita ole valittu eikä voi valittaa asiasta.

Ministeri Johansson sanoi, että juuri ulkomaisille lääkevalmistajille on varmistettava valitustie, mikäli heidän tuotteensa ei ole päässyt Ruotsissa myyntiin.

Tuomioistuin ei päätöksessään tee eroa reseptilääkkeiden ja itsehoitolääkkeiden välillä. Ruotsin hallitus ei myöskään katso, että itsehoitolääkkeitä voisi vastedes ostaa elintarvikekaupasta tai huoltoasemilta.

Asiantuntijalla eroava näkemys

EU-lainsäädännön professori Ulf Bernitz Tukholman yliopistosta ei kuitenkaan jaa ministerin käsityksiä.

-Ruotsin nykyinen laki monopoleista on mitätön, joten tästä päivästä lähtien tilanne on melko epäselvä, Bernitz sanoi uutistoimisto TT:lle.

Hänen mukaan EY-tuomioistuimen päätös merkitsee myös, ettei itsehoitolääkkeiden myynti muuallakin kuin apteekeissa voi olla tämän jälkeen rangaistavaa.

Suomen Apteekkariliiton mukaan EY-tuomioistuimen päätöksellä ei ole vaikutusta muihin EU-maihin, koska niissä lääkkeiden vähittäismyynnistä vastaavat pääsääntöisesti itsenäiset apteekit.

(MTV3-STT-TT-Reuters)

(Seitsemän uutiset 31.05.2005)

Lue myös:

    Uusimmat