Ruotsi ajaa EU:n laajuista lasten tv-mainoskieltoa

Ruotsi haluaisi laajentaa lapsille suunnatun televisiomainonnan kiellon koskemaan myös muita EU-maita.

Liian interaktiivista ja aikuisiltakin kiellettyä

EU:n puheenjohtajamaana vaikuttavan Ruotsin kulttuuriministeri Marita Ulvskog aikoo ottaa lasten tv-mainoskiellon esille maanantaina alkavassa EU-seminaarissa, jossa käsitellään lapsia ja viestimiä.

Ruotsissa alle 12-vuotiaille lapsille suunnatut televisiomainokset ovat olleet kiellettyjä jo kymmenen vuoden ajan. Kielto koskee Ruotsin valtion luvalla toimivia kanavia. Mainostajat ovatkin toistaiseksi onnistuneet kiertämään lakia lähettämällä mainoksia Britanniasta satelliittien kautta, joiden ohjelmia Ruotsin lainsäädäntö ei koske.

Mainostajat vastustavat Ruotsin suunnitelmia. Euroopan televisiomainonnan ryhmän (EGTA) mukaan lapsille suunnatuissa mainospätkissä liikkuu vuosittain 30 miljardia euroa, jopa 180 miljardia markkaa. Järjestön mukaan kielto aiheuttaisi katkeria tappioita televisioyhtiöille. Sen pahimmissa uhkakuvissa lastenohjelmien tuotanto saattaisi peräti loppua kokonaan.

Kulttuuriministeri Ulvskog on kuitenkin luottavainen asiansa suhteen.
-Tällä saralla on tapahtunut paljon positiivista sinäkin aikana, kun olemme olleet EU:n jäsenmaa. Moni maa on sitoutunut käsittelemään näitä kysymyksiä, hän kertoi.

Ulvskog myöntää, että muutos kestää kauan.
-Ruotsalaisen mainontalain vieminen sellaisenaan muihin EU-maihin on pitkä prosessi. Mutta säännösten ja rajoitteiden laatiminen myös muissa jäsenmaissa on realistinen tavoite, hän uskoo.

Unionin televisiodirektiivejä aiotaan uudistaa vuonna 2002.
(STT-AFP-TT)

Lue myös:

    Uusimmat