Lehti: Ruotsalaismies paloitteli matkakumppaninsa lomakohteessa

Suosittu lomakylä on järkyttynyt raa'asta murhasta, josta epäillään ruotsalaismiestä.

Katalonian poliisi löysi lauantaina paloitellun naisen ruumiin metsiköstä Calellan lomakaupungissa Costa Bravan -rannikkoalueella Barcelonan pohjoispuolella. 

Seuraavana päivänä Espanjan poliisi pidätti teosta epäillyn noin 40-vuotiaan ruotsalaismiehen.

Aftonbladet-lehti kertoo, että ruumis on saatu tunnistettua. Se kuuluu ruotsalaiselle keski-ikäiselle naiselle, joka on lehden tietojen mukaan ollut miehen kanssa matkalla.

Mies oli tappanut naisen ilmeisesti pariskunnan yhteisessä hotellihuoneessa Calella Palace-hotellissa. Tämän jälkeen hän oli paloitellut tämän ruumin ja säilönnyt sen matkalaukkuun. Raahattuaan matkalaukkua jonkin aikaa ympäri kaupunkia, mies yritti sytyttää sen tuleen kuitenkaan siinä onnistumatta.

Lopulta mies työnsi matkalaukkuun paloitellun ruumiin päiväkotia vastapäätä sijaitsevaan pensaikkoon. 

Suosittu lomakohde on järkyttynyt tapauksesta. Kaupungin pormestari Montserrat Candini sanoo Aftonbladet-lehdelle, ettei tämän tyyppinen väkivalta tunne rajoja.

– Yhteiskunnan täytyy jyrkästi tuomita tämän kaltaiset teot. Sillä ei ole väliä tapahtuiko se Espanjassa, Ranskassa tai Ruotsissa, pormestari sanoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat