Ruotsalaiset tyrmistyivät – kiekkotähti diskattiin poikkeuksellisella tavalla: "En ole koskaan kuullut vastaavasta"

Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen johtaviin nimiin lukeutuva kiekonheittäjä Simon Pettersson koki tylyn kohtalon Budapestin MM-kisoissa. Hänen suorituksensa tuomittiin yliastutuksi. Ruotsi protestoi päätöstä.

Simon Pettersson osallistui kiekonheiton karsintaan lauantaina ja kiskaisi kolmannella ja viimeisellä yrittämällään finaaliin riittäneen 63,93 metriä kantaneen heiton.

Hidastus heitosta herätti kuitenkin jo lauantaina huolta ruotsalaiskatsojissa, sillä Petterssonin kantapää näytti livahtavan aavistuksen ringin väärälle puolelle.

– Se oli selvästi yliastuttu, TV4:n asiantuntija Carolina Klüft täräytti lähetyksessä Expressenin mukaan.

– Valitettavasti on riski, että Simon Pettersson diskataan.

Sunnuntaiaamuna Ruotsin joukkue sai tiedon Petterssonin suorituksen hylkäämisestä, mikä tiesi samalla hänen putoamistaan Budapestin kiekkofinaalista.

Expressenin haastatteleman Ruotsin joukkueenjohtajan Kajsa Bergqvistin mukaan ratkaisua protestoidaan. Hän ei ollut tietoinen siitä, miten ratkaisuun oli päädytty näin myöhään karsinnan päättymisen jälkeen.

– Olen vedonnut juryyn, että he toisivat 13 urheilijaa finaaliin, Bergqvist kertoi.

– En ole koskaan kuullut vastaavasta, että joku diskataan 13 tuntia myöhemmin. Hän ehti mennä jo nukkumaan ja heräsi tähän (uutiseen).

Pettersson itse totesi astuneensa heittonsa yli.

– Ensimmäisissä kuvissa, mitä näin, se vaikutti rajatapaukselta, olisin saattanut olla vielä ilmassa. Toisissa kuvissa olin yksinkertaisesti yli, Pettersson tunnusti TV12:lle.

MM-kisojen kiekkofinaali kilpaillaan maanantai-iltana. Ruotsin ykköshevonen kiekossa ruotsinsuomalainen Daniel Ståhl, joka selvitti tiensä finaaliin.

Katso: Tulosruutu niputti MM-kisojen avauspäivän onnistumiset ja epäonnistumiset.

Lue myös:

    Uusimmat