Roskapostin aiheuttamaa haittaa voi vähentää helposti kolmen sekunnin säännöllä. Sääntö neuvoo miettimään kolme sekuntia ennen kuin klikkaa sähköpostin tuomaa linkkiä.
Roskapostia lähetetään paljon enemmän kuin sitä tulee perille. Roskapostia siis suodatetaan pois, mutta siitä huolimatta sitä tulee jonkin verran läpi ihmisten sähköpostilaatikkoihin. Tarkkaan ottaen kaikki roskapostiksi kutsumamme ei ole roskapostia (spam) vaan osa siitä on mainospostia (bulk). Yhtä kaikki molemmat tuntuvat turhilta.
Tarpeettomalta sähköpostilta välttyminen alkaa omasta huolellisuudesta.
-Esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin osallistuessaan tulee helposti vahingossa antaneeksi luvan suoramarkkinointiin, huomauttaa tietoturva-asiantuntija Harri Ruusinen F-Securesta.
Kukaan ei ylläty, että saa lähikaupan markkinointipostia sähköpostiinsa, jos on antanut osoitteensa johonkin arvontaan tai kilpailuun osallistuessaan. Sen sijaan yllätyksenä saattavat tulla ne kymmenet markkinointipostit, joiden vastaanottamisen on itse hyväksynyt.
-Kilpailukupongeissa saattaa lukea hyvinkin pienellä printillä, että osallistumalla tähän kilpailuun annat samalla suostumuksen suoramarkkinointiin sekä kilpailun järjestäjälle että tämän yhteistyökumppaneille, muistuttaa Ruusinen.
Yksi hyvä keino suojata varsinaista sähköpostilaatikkoaan on luoda joku ilmaistili, jota käyttää aina erilaisiin kilpailuihin ja kyselyihin. Turhan postin välttämiseen on olemassa hyvin yksinkertainen keino.
-Jos ei tahdo postia, niin ei kannata antaa osoitettaan.
Älä ärsyynny, vältä vaara
Jos ei enää tahdo vastaanottaa mainospostia edes hyvämaineisilta toimijoilta, voi heidän sähköpostilistaltaan poistua helposti unsubscribe-toiminnolla. Roskapostin kohdalla tämä ei toimi.
-Roskapostin unsubscribe-linkki on aina huijaus ja yrittää ohjata käyttäjän sivustolle, joka levittää haittaohjelmaa, varoittaa tietoturva-asiantuntija.
Odottamattomiin sähköposteihin on hyvä suhtautua varauksella.
-Jos saat ihan aidon näköisen postin, niin se ei tarkoita, että se olisi aito. Lähettäjä on helppo väärentää, muistuttaa Harri Ruusinen.

