Joutsan Pommin Riitta-Liisa Roponen on voittanut maastohiihdon naisten 30 kilometrin Suomen mestaruuden Pyhäjärvellä.
Toiseksi tullut Joutsan Pommin Aino-Kaisa Saarinen hävisi vapaan hiihtotavan kisassa voittajalle 1.34,7. Kolmas oli Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Manninen (+2.33,8).
Kalkkiviivoille edennyt hiihtosesonki oli Roposen vinkkelistä huippukausi. Hän hiihti uransa ensimmäisen maailmancupin ykkössijan tammikuussa Venäjän Rybinskissä, tempaisi kaksi cupin kakkossijaa ja palasi Sapporon MM-kisoista kahden viestikultamitalin kera.
- Kausi osoitti, että näin pienenkin hiihtäjän on mahdollista päästä maailman huipulle, 161,5 senttiä pitkä Roponen hymyili Pyhäjärvellä.
Vapaan hiihtotavan taitajana tunnettu haukiputaalainen on saanut myös perinteisen hiihtonsa aiempaa vahvempaan iskuun, ja etenkin hyvän pidon tarjoavilla keleillä Roponen pystyy kilvoittelemaan maailman kärkivauhtia.
- Olen saanut voimaa ylävartaloon, Roponen selitti "pertsan" kohenemista, mikä siivitti hänet cup-kauden kokonaispisteissä kuudenneksi.
Viime kesäkuusta siirtynyt häämatka Mauritiukselle ja silmäleikkaus ovat hiihtäjä Roposen kevään etapit ennen uuden harjoituskauden alkua. Reissu paratiisisaarelle on silkkaa rentoutumista, mutta silmäleikkauksella Roponen hakee apua kisoja haitanneisiin näkemisongelmiinsa. Useammin kuin kerran piilolinssi on pudonnut hänen vuotavista silmistään kisan aikana, eikä puolisokkona ole kiva kisata.
- Joudun jättämään maajoukkueen ensimmäisen leirin toukokuussa väliin leikkauksen takia. Molemmat silmät leikataan yhtä aikaa, eikä leikkauksen jälkeen saa hikoilla viikkoon, uransa viidennen SM-kullan sunnuntaina saavuttanut Roponen kertoi.
Manninen nousi mitaleille
Saarinen oli Roposen tavoin Honkavuoren hiihtokeskuksessa mitaleilla jokaisessa kolmessa lajissa Roposen saalis oli kaksi kultaa ja yksi pronssi, Saarisen kaksi hopeaa ja yksi pronssi.
- Viimeisellä kympillä alkoi tuntua raskaalle, mutta muuten hyvä hiihto, Saarinen kuvasi.
Hänen kautensa jatkuu Roposen tavoin keskiviikkona Oulussa hiihdettävissä puistokisoissa ja senkin jälkeen pohjoisen lumilla.
Sunnuntai toi sen verran vaihtelua mitalikolmikkoon, että Virpi Kuitusen sijasta kolmas mitalinainen oli Pirjo Manninen (-2.32,8). Hän puristi viimeisellä vitosen lenkillä ohi Milla Saaresta, joka hiihti sunnuntaina uransa viimeisen SM-kilpailun.
Manninen päätti kautensa sunnuntaihin, kuten Kuitunen, joka sijoittui kuudenneksi kärsittyään lauantai-iltana äityneistä selkäkivuista. Hänen ja mitalikolmikon väliin kiilasi Saaren lisäksi myös viidenneksi hiihtänyt Kaisa Varis.
Pyhäjärvi, Maastohiihdon SM-kilpailut,
Naiset, 30 km (v), sunnuntai:
1. Riitta-Liisa Roponen JoutsP 1.06.05,4 2. Aino-Kaisa Saarinen JoutsP 1.07.40,1 3. Pirjo Manninen OunasvH 1.08.38,2 4. Milla Saari NakkilVir 1.08.46,2 5. Kaisa Varis IlomU 1.09.35,2 6. Virpi Kuitunen Kalske 1.10.09,8 7. Kati Venäläinen NoormN 1.10.30,1 8. Sini Alusniemi HuhtasH 1.10.32,3 9. Riikka Sarasoja LappeenR 1.11.23,8 10. Silja Tarvonen Kalske 1.11.30,9
(MTV3-STT)