Rokotusohjelmat - yhteinen hyvä vai salaliitto?

Kohu sikainfluenssarokotuksen ja narkolepsian mahdollisesta yhteydestä on saanut ihmiset unohtamaan, mikä olikaan alkuperäinen syy kansallisiin rokotusohjelmiin. Tätä mieltä on THL:n erikoistutkija Hanna Nohynek.

- Muistutushan tästä saatiin viime marraskuussa, kun aiemmin täysin terve lapsi kuoli H1N1-virukseen. Silloin muistettiin taas, että nämä ovat tauteja, jotka tappavat.

Nohynek on työskennellyt aiemmin muun muassa Filippiineillä, missä hän kertoo nähneensä päivittäin lasten kuolevan tuhkarokkoon, rabiekseen ja muihin vakaviin tauteihin.

- Tällaisten vanhempien kanssa työskentely on erilaista, koska he näkevät jatkuvasti uhkaa ympärillään.

Nohynekin mukaan on punnittava mikä on rokotusten hyöty ja mikä haitta.

- Tällä hetkellä tuntuu siltä, että narkolepsian kanssa nimenomaan tämä haittapuntari painaa ilman, että meillä on mitään käsitystä siitä, mitä sikainfluenssarokote on saanut aikaan.

Nohynek pitää haitallisina myös pikaisesti tehtäviä johtopäätöksiä rokotteiden haitoista.

- Jos ensimmäisenä liputetaan sitä, että rokotukset aiheuttavat haittoja, niin ihmiset tulevat pelokkaiksi. Ihmiset alkavat epäillä, että mitä kaikkea ne meihin pistävät. Tämä on kauhean valitettavaa, koska tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa teemme jatkuvasti päätöksiä sen tiedon perusteella, mikä meillä on sillä hetkellä käytössä. Pyrimme mahdollisimman hyvään ja kansanterveydellisesti turvalliseen ohjelmaan.

Rokotustutkimukset - lääkefirmojen salaliitto?

Keskustelua on herättänyt myös lääkefirmojen yhteys rokotustutkimuksiin ja THL:n toiminta. Puheissa on väläytelty jopa salaliittoteorioita lääkefirmojen ja THL:n rokotetutkimuksien välillä. Erikoistutkija Nohynek pitää harmillisena sitä, että tällaisten keskustelujen takia viranomaisiin kohdistuva epäluulo kasvaa entisestään.

- Väitteet, että me tahallisesti piilottelisimme tietoja tai salaisimme ovat valitettavia.

Vanhempien perustaman, kansalaisjärjestö Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppalan mukaan itse rokotteet eivät useinkaan ole syy hälyyn.

- Syynä saattaa olla esimerkiksi se, että jätetään jotain kertomatta tai sitten epäasiallisilla keinoilla yritetään painostaa ottamaan rokote.

Kuoppala ei kuitenkaan usko salaliittoihin. Ainoastaan tiedotus saa häneltä kritiikkiä.

- Ihmisten suhtautumiseen THL:ään perustuu siihen, että laitos on jatkuvasti antanut ristiriitaisia ja vääriä tietoja, jotka eivät perustu siihen, mitä me tiedämme tutkimusnäytön pohjalta. Asiasta ei tiedoteta riittävästi.

Kuoppala on sitä mieltä, että lääkeyhtiöiden ja THL:n suhdetta olisi syytä arvioida laajemmin.

- Poliitikot voisivat ottaa asian käsittelyyn ja aiheesta pitäisi käydä avointa keskustelua.

Lue myös:

    Uusimmat