Robert Heleniukselta kova lausunto Vladimir Klitshkosta – suomalaista suitsuttava brittijätti vahvistaa: "Oli valtava uhka"

Robert Helenius väittää, että Vladimir Klitshko väisteli keskinäistä kohtaamista ukrainalaisen hallittua nyrkkeilyn raskasta sarjaa 2010-luvun alussa.

Hiljattain puolalaisen Adam Kownackin tyrmännyt ja sitä myötä uutta tulemista raskaassa sarjassa tekevä Robert Helenius on avautunut Sky Sportsille mahdollisuudesta haastaa Vladimir Klitshko tämän huippuvuosina. 

Helenius teki itselleen nimeä raskassa sarjassa 2010-luvun alussa voittamalla muun muassa entiset maailmanmestarit Lamon Brewsterin ja Samuel Peterin. Klitshko oli taipunut Brewsterin käsittelyssä vuonna 2004, mutta löi tämän kolme vuotta myöhemmin. Ukrainalaisjätti oli ollut ongelmissa myös Peterin kanssa.   

Vuonna 2011 näytti siltä, että Helenius on hyvin lähellä MM-ottelua Klitshkoa vastaan. 

– Olisin todella halunnut kohdata hänet (Klitshkon), mutta minulle myös sanottiin, ettei hän halua otella minua vastaan. En tiedä miksi, Helenius toteaa nyt Sky Sportsille. 

– Uskon, että se (MM-ottelu) oli todella lähellä. Olin kuudentena Boxrecin listalla ja olin ykköshaastaja yhteen hänen MM-vöistään. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Sitten esiin astui Dereck Chisora, joka löi särön Heleniuksen tappiottomaan haarniskaan. Kaksikon EM-ottelu päättyi Heleniuksen voittoon hajaäänituomiolla, mutta yleinen arvio oli se, että Chisora voitti taiston. Lisäksi Helenius otteli olkapäävamman kanssa, mikä aiheutti huolia tulevina vuosina. 

Niinpä Klitshko-mahdollisuus mureni, ja Heleniuksen urakäyrä lähti alamäkeen. Uran avaustappio tuli tyrmäävällä tavalla Johann Duhaupas'lle huhtikuussa 2016, minkä jälkeen hän on hävinnyt myös Dillian Whytelle (2017) ja Gerald Washingtonille (2019). 

Reilu kuukausi sitten tullut Kownacki-voitto oli siis Heleniukselle huipputärkeä, ja suomalaistornin vaarallisuus on taas pistetty merkille. 

– Helenius oli valtava uhka Klitshkolle. Klitshko ei yhdessä vaiheessa halunnut kohdata häntä, Heleniuksen yksipuolisessa ottelussa voittanut Dillian Whyte toteaa. 

– Helenius on vaarallinen kaveri. Pitkä ja ulottuva kaveri, joka osaa lyödä. Hän on vaarallinen nokkeluutensa takia. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Nyt kun Klitshko seuraa otteluita kehäköysien toiselta puolelta, Helenius haluaa haastaa ukrainalaisen lyöneen Anthony Joshuan

– Siitä tulisi todella mielenkiintoinen ottelu. Pitäisin siitä kovasti. Siinä matsissa olisi tykitystä ja taktiikkaa, Helenius summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat