Ristomatti Ratian toimistoon murtauduttiin: Pelkäsin, että varkaat vievät mallikappaleeni

Muotoilija Ristomatti Ratian Helsingin toimistoon murtauduttiin viikonloppuna.

MTV3.fin Viihdeuutisten tavoittama Ratia kertoo, että hän sai tiedon varkaudesta maanantaina. Paikan päällä Ristomatti pystyi vain toteamaan, että ulko-oven sijaan rosvot olivat tulleet sisään rappukäytävän kautta, toimiston oven tiirikoimalla. Ratialla kesti jonkun aikaa selvittää, mitä toimistosta on viety.

– Toimisto nyt on luovan työn takia muutenkin sotkuinen, niin ei sitä heti osannut sanoa, että mitä on viety. Ei siellä muutenkaan kaikki ole aina nipussa ja pinossa, Ratia kertoo.

Lopulta kävi ilmi, että rosvojen mukaan oli lähtenyt ainoastaan kassalipas, jossa oli Ratian arvion mukaan noin 500–700 euroa rahaa. Eniten mies pelkäsi kuitenkin suunnitteilla olevien töiden mallikappaleiden puolesta.

– Hetken olin huolissani, pelkäsin nimittäin, että minulle henkilökohtaisesti tärkeitä tavaroita olisi viety. Siellä oli muun muassa tärkeitä mallikappaleita, ja muita luovuuden tuotoksia, erilaisia kirjoja ja lempikenkäni. Tietokoneita ei viety, mutta niistä en osannut olla edes huolissani ennen kuin mietin, miten ikävää kaikkien tiedostojen häviäminen olisi ollut.

Ratia on tehnyt varkaudesta rikosilmoituksen. Mies vakuuttaa myös hankkivansa toimistoon turvalukot.

– Turvalukot tullaan asentamaan, olen niitä jo kuukausi sitten pyytänyt taloyhtiöltä. Kyseessä ei ole omistusasunto, joten en voi itse niitä vain mennä asentamaan, Ratia toteaa.

Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä keskiviikon Ilta-Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat