Ristomatti Ratian tanssimuisto: Pelko kangisti luovuuteni parketilla

Ristomatti Ratia vieraili suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä katsomassa tuoreiden tähtiparien suorituksia. Samalla mies muisteli omaa taivaltaan tanssikisassa.

Vuonna 2012 tähtitanssien parketilla pyörähdellyt muotoilija Ristomatti Ratia piipahti tanssikisan katsomossa sunnuntaina 12. lokakuuta 2014. Vierailu tutulla studiolla toi miehelle mieleen oman tanssitaipaleen muutaman vuoden takaa.

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun seitsemännellä tuotantokaudella tanssinut muotoilijaRistomatti Ratia kertoi pitäneensä kilpailussa haastavimpana sitä, ettei improvisaatiolle jäänyt juuri sijaa. Muotoon sidotut tanssit, joissa oli paljon pakollisia askelkuvioita, eivät Ratian mukaan häneltä oikein luistaneet.

– Piti ottaa itsestä ihan niskaote, että pystyin tanssimaan näitä muotoon pakotettuja tansseja. Se oli minulle kova paikka, hän muisteli.

Kaikki opit unohtuivat Ratian mukaan tanssikisan parketilla. Jännitys oli niin kova, että kauankin harjoitellut askeleet unohtuivat helposti.

– Pelko kangistaa luovuuden ja saa unohtamaan. Tämän vuoden tanssijoiden kannattaa karistaa pelkoa pois mahdollisimman paljon – ihmiset haluavat, että kilpailijat pärjäävät eikä kukaan toivo epäonnistumista.

– Pelko kannattaa unohtaa. Pitää antaa mennä ja uskaltaa heittäytyä, hän ohjeistaa.

Vaikka Ratia onkin yhä pettynyt siihen, ettei yltänyt omalle tasolleen, hän onnistui lanseeraamaan oman tavaramerkin. Lähes kaikki tuotantokauden katsoneet muistavat hänen käsiliikkeensä.

– Siitä tuli sellainen ilmiö, että kaikki muutkin alkoivat käyttää sitä. Se on varmasti levinnyt pikkujouluihin!

– Kovinta oli kuitenkin itsensä voittaminen. Annan itselleni pisteet siitä, että pääsin eteenpäin viisi kierrosta. Sitten aloin rukoilla ihmisiltä, että älkää äänestäkö, Ratia muisteli naurahdellen. 

Suora nettilähetys nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat