Ristomatti Ratia harkitsee avioeroa Anu Saagimista

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kisaava muotoilija kertoi MTV3.fille pohtivansa avioliiton päättämistä vaimonsa kanssa.

Ristomatti Ratian, 71, ja Anu Saagim-Ratian, 50, avioliitto on ollut värikästä alkutaipaleesta lähtien. Suomalaissuunnittelija meni naimisiin nuoren virolaiskaunottaren kanssa vuonna 1994, ja pariskunta on pitänyt yhtä liki kaksikymmentä vuotta.

– Rakkauselämä Anun kanssa on ollut hyvin värikästä, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä se on enemmänkin sellaista kaveruutta. Jos puhutaan esimerkiksi seksuaalielämästä, niin se on jäänyt kyllä taakse. Mä luulen, että meillä on molemmilla eri henkilöt, joiden kanssa hoidetaan se asia, Ristomatti paljastaa Heikki ja Mikko Show'n kulisseissa.

Ristomatti paljasti jo muutama vuosi sitten, että pariskunta on yhdessä vain rahan takia. Ristomatti oli miljoonien veloissa 2000-luvulla, ja tarvitsi velkojen maksuun vaimonsa apua. Nyt velat ovat kuitenkin maksettu ja tilanne elämässä toinen.

Ristomatti pohtiikin nyt avioeron ottamista vaimostaan

– Se on hyvä kysymys, miksi olemme naimisissa. Sitä on niin vaikeata purkaa. Nyt olen kyllä päättänyt tehdä sille jotain.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat