Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi -musikaalille Onnimanni-palkinto

Suomen nuorisokirjallisuuden kymmenes Onnimanni-palkinto on myönnetty Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi -musikaalille. Palkintolautakunnan mukaan Sinikka ja Tiina Nopolan samannimisen kirjan pohjalta luotu näytelmä nostaa esille uutta suomalaista lastenkirjallisuutta.

-Vetävä juoni, onnistuneet näyttelijäsuoritukset ja ohjaus, tarttuva musiikki sekä sarjakuvamainen lavastus houkuttelevat lapsikatsojia tutustumaan paitsi Risto Räppääjä -kirjoihin myös muuhun lastenkirjallisuuteemme, lautakunta uskoo. Lisäksi tuomaristo arvelee musikaalin innostavan myös vanhempia tutustumaan suomalaisiin lastenkirjoihin.

Onnimanni-palkinto annetaan vuosittain lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa ja merkitystä edistävästä teosta ja toiminnasta. Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi -musikaali on Helsingin juhlaviikkojen, Helsingin kaupunginteatterin ja teatteriseurue Kapsäkin yhteistyötä. Musikaalia esitetään Helsingin kaupunginteatterin studio Elsassa. Näytelmän on ohjannut Milko Lehto ja musiikin on säveltänyt Iiro Rantala.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat