Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Risto Nieminen on valittu Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön (URA) johtoon. Säätiötä pitkään johtanut kauppaneuvos Jukka Uunila luopui tehtävästään keväällä, ja uutena puheenjohtajana aloittaa Nieminen.
Presidentti Urho Kekkosen aloitteesta vuonna 1972 perustettu Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö URA jakaa opiskeluapurahoja sekä nykyisille että aktiiviuransa päättäneille huippu-urheilijoille.
-Säätiön keskeisin tehtävä on opiskeluapurahojen jakaminen, mutta tulevaisuudessa sillä voisi olla laajempikin rooli urheilijoiden opiskeluedellytyksiä ja opintojen rahoitusta kehitettäessä. URA tarjoaa luontevan foorumin Olympiakomitean, liittojen ja pelaajayhdistysten yhteistyölle, Nieminen sanoi.
Opetusneuvos Kalevi Tuominen on puolestaan luovuttanut URA:n asiamiehen tehtävät Olympiakomitean opintokoordinaattori Tuuli Merikoski-Siliukselle.
URA on jakanut 34 vuoden aikana apurahoja lähes 3400 urheilijalle yhteensä yli 3,4 miljoonaa euroa. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi ministeri Olavi J. Mattila.
(MTV3-STT)