Risto E. J. Penttilä: Bidenin ja Niinistön tapaamisella myös vähemmän huomioitu merkitys
Bidenilla on Suomen-vierailullaan myös itsekäs lähtökohta, arvioi Risto E. J. Penttilä MTV Uutisille.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailun Suomeen sekä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokouksen torstaina 13. heinäkuuta Helsingissä.
Viimeksi presidenttitason vierailu Yhdysvalloista nähtiin kesällä 2018, kun Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat 16. heinäkuuta Helsingissä.
Bidenin Suomen-vierailu ei kuitenkaan ole merkittävä vain Suomelle.
Kiinnostavaksi tilanteen tekee myös se, että tuoreen Nato-maan johtajan tapaaminen sopii loistavasti uudelle kaudelle pyrkivän presidentin vaalikampanjaan, huomauttaa kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä MTV Uutisille.
– Ehkä vähemmälle huomiolle jäänyt asia on se, että tässä on myöskin amerikkalainen ulottuvuus, ja se on Yhdysvaltain presidentinvaalit, Penttilä sanoo.
Biden pyrkii jatkokaudelle marraskuussa 2024 järjestettävässä Yhdysvaltain presidentinvaalissa.
– Suomen Nato-jäsenyys on Bidenille suuri ulkopoliittinen voitto, ja hän haluaa tällä vierailulla muistuttaa amerikkalaisia, että hänen aikanaan on Nato laajentunut Suomeen – toivottavasti pian myös Ruotsiin. Siinä mielessä tämä on osa hänen presidentinvaalikampanjaansa.
Tapaamisen muita kiintopisteitä ovat Penttilän mukaan Suomi ja Pohjoismaat.
– Suomelle merkitys on siinä, että Yhdysvallat haluaa osoittaa, että Suomi on Amerikalle tärkeä diplomaattisesti ja sotilaallisesti ja se on Naton turvatakeiden piirissä – tällä korostetaan Naton yhtenäisyyttä.
– Se pohjoismainen ulottuvuus tulee taas siinä, että tämä on jo kolmas kerta, kun Pohjoismaiden kanssa yhteisesti tavataan, ja Yhdysvallat haluaa rakentaa tällaista pitkäaikaista, vahvaa kumppanuutta Pohjoismaiden kanssa – sekä turvallisuuspolitiikassa, ympäristössä että teknologiassa, Penttilä kuvailee.
Miten Venäjän voidaan odottaa reagoivan tapaamiseen? Katso koko haastattelu jutun alusta löytyvältä videolta!
Joe Bidenistä tulee kuudes Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Suomessa virkakautensa aikana: Gerald Ford vieraili kesällä 1975, Ronald Reagan 1988, George H. W. Bush 1990 ja 1992 ja Bill Clinton 1997 ja Trump kesällä 2018.
Biden kävi jo aiemmin varapresidenttinä Suomessa maaliskuussa 2011.
Presidentti Sauli Niinistö piti sunnuntaina tiedotustilaisuuden ja kommentoi Bidenin saapumista Suomeen, katso koko tilaisuus alla olevalta videolta:
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää