Mainos

Ristiriidat kärjistyivät Nuorisokirjallisuuden instituutissa

Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä eroaa tehtävästään. Rättyä on joutunut erimielisyyteen instituutin kannatusyhdistyksen hallituksen kanssa.

Rättyän mielestä instituutissa koeajalla olevan viransijaisen työsuhde olisi pitänyt lopettaa. Hallitus teki kuitenkin marraskuussa päinvastaisen ratkaisun. Rättyä ei halua yksilöidä syitä, joiden vuoksi viransijainen ei hänen mielestään sovellu instituutin tehtäviin.

- Meillä on pieni työyhteisö, vain kolme vakituista henkilöä. Silloin kaiken pitää toimia, sanoo Rättyä.

Kannatusyhdistyksen puheenjohtajan Markku Töllisen mukaan päätöstä henkilön erottamisesta ei haluttu tehdä kuulematta häntä itseään ja muita työtovereita. 16-jäseninen hallitus päätti yksimielisesti pitää viransijaisen talossa.

- Tässä yhteydessä tuli esille ongelmia, jotka liittyvät työilmapiiriin ja johtamistapaan, kertoo Töllinen. Ongelmat ovat hänen mukaansa jatkuneet ilmeisesti pitkäänkin, mutta niitä ei ole tuotu hallituksen tietoon.

Tampereella toimiva Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti tutkii ja tekee tunnetuksi kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Rättyä on ollut sen toiminnanjohtajana lähes kymmenen vuotta.

Markku Töllinen on ollut puheenjohtajana parin vuoden ajan. Rättyän mukaan erimielisyyksiä on ollut aiemminkin, mutta ei niin vakavia että ne olisivat haitanneet instituutin toimintaa. Töllisen mukaan Rättyän yhteistyö hallituksen kanssa on sujunut asiallisesti.

Rättyä jättää tehtävänsä tammikuun lopussa. Töllisen mukaan instituutille pyritään saamaan uusi toiminnanjohtaja huhtikuun puoliväliin mennessä.

Kaisu Rättyä on kirjallisuudentutkija, joka on julkaissut useita kirjoja ja artikkeleita kotimaisesta ja ulkomaisesta nuorisokirjallisuudesta. Työn alla on parhaillaankin uusi teos.

- Olen työmarkkinoiden käytettävissä, vapaa tutkija ja tietokirjailija, sanoo Rättyä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.